ooi

Juoksin eilen läpi todella pitkän turistikierroksen Tokiossa. Illallakaan ei silti väsyttänyt, sillä loppupäivän kohteet toivat valtavasti energiaa, sitä samaa rentoutunutta valoa kuin mitä kylvyn jälkeen kokee.

Aamulla kävin yhden Tokio-listani pääkohteista, Edo-Tokyo -museon. Museo oli hieno, ja sain mukaani vapaaehtoisen oppaan kertomaan näyttelyistä japaniksi. Loppupäivän rinnalla kokemus tuntuu silti vaatimattomalta: näin käy, kun kokee liian paljon!

Museossa opas mainitsi, että tänään on keisarin virkaanastujaisparaati, ja tajusin että se oli se mitä olin päiväohjelmastani unohtanut. Museon jälkeen pikagooglasin sen statsit ja lähdin kohti keisarillista palatsia. Paljastui, että olin väärässä paikassa, mutta ihmismassat nähdessäni olin oikeastaan tyytyväinen, etten ollut osannut ja ehtinyt tunkea syvemmälle sillä väkeä oli aivan valtavasti. Näinpähän edes ruuhkat, oli sekin jotain. Sää oli hyvä, oli mukava olla ulkona.

Ennen paraatia sain myös herkullisen ja vegaanisen lounaan, joka ilahdutti täällä kalamaassa valtavasti.

Päivästä teki hyvän varmaan aika paljolti se, että onnistuin suunnitelmassani syödä järkevästi ja säännöllisesti. Pitää muistaa jatkossakin, että tämä on hyvä idea :P

Sitten eilen netistä bongaamaani temLabin näyttelyyn, taidenäyttelyyn, jossa ajatus tilasta ja ajasta katosi todemmin kuin missään muualla missä olen elämäni aikana käynyt. Helsingin näyttely oli upea, mutta tämä näyttely oli paljon immersiivisempi ja siten vahvempi kokemus. Ei oikein ole sanoja kuvailla.

Näyttelyn jälkeenkään en malttanut vielä palata hostellille, vaan kävin vähän niinkuin Tokio-listani "varakohteessa" eli pariisilaisella teehuoneella Mariage Freresillä Ginzassa. Mariagesta on tullut vähän vahingossa Pariisin vakiokohteeni, ja päätin sen olevan vakiokohteeni jatkossa kaikkialla, missä heillä on teehuoneitaan.

Oli omituista istua ainoana valkoisena eurooppalaisella vanhanaikaisella teehuoneella keskellä Tokiota, mutta omituisuuksista huolimatta kokemus oli kaunis. Kannatti maksaa valtavasti teestä ja (valitettavasti keskinkertaisista) leivonnaisista.

Huh.

keshiki

Kerron Suomessa usein ihmisille, että Japani on kiva maa matkustaa. Junat toimivat, opasteita ja siistejä vessoja riittää. Kaikkialla on mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Tänään se tuntuu vielä laimeammalta kuin yleensä.

Mä en muista koskaan ihailleeni auringonlaskuja niin kuin täällä Ibarakissa. Ollaan tasangolla, paikkakunnan nimi tarkoittaa suunnilleen jotain että oispa joskus tulvimatta. Horisontissa ovat silti tietysti vuoret, ja peltolakeuksien (pienten toki, ei tämä mikään Pohjanmaa tai Jenkkilä ole) ja vuorten välissä on nauhana kaupunki. Yritin lähteä onseniin vielä valoisaan aikaan löytääkseni hyvin perille, mutta huomasinkin ajavani pellon reunaa parhaaseen auringonlaskuaikaan, jälleen kerran. Täydellinen vuodenaika olla näillä leveysasteilla, kun liikkeelle pääsee usein juuri sopivasti auringonlaskua ihailemaan. (Toki on myös kiva, että päivisin on 20 astetta lämmintä...)
Polkupyöräily on niin oikea tapa kokea Japani, polkupyöräily vähän ennen pimeää tai ehkä sen jälkeenkin.

Yhtäkkiä tien vieressä ankean näköisessä risteyksessä oli torii-portti pyhän paikan merkkinä ja sen takaa portaat ylös metsään. Yksi oman elämän Totoro-hetkiä oli kiivetä portaat ylös uteliain katsein tietämättä yhtään, mitä perillä odottaa. Ei löytynyt totoroita, ja pyhäkkö sijaitsi talojen luona eikä oikeasti syvällä metsässä, mutta kaikin tavoin Japani oli tänä iltana jotenkin hämmentävän paljon juuri sitä, mitä sen ”pitääkin olla”.
Ja juuri tänä iltana rakastin sitä.

Saavuin pyörällä onseniin kello viiden kellon soidessa. Pukuhuoneessa tajusin, että täällähän on ulkokylpy, ja kiirehdin katsomaan auringonlaskua. Aika pysähtyi niihin hetkiin.

Illaksi viilennyt ilma. Lämpimänkuuma vesi ja kivinen allas. Riisipeltojen takana häämöttävä kaupunki, juuri sopivan kaukana, ja sen takana vuoret. Veden liikkeet heijastuivat valaistuun puuhun, ei kuulunut mitään muuta kuin veden ääniä. Hiljalleen viimeinenkin auringonlaskun puna katoaa, tähdet alkavat tulla näkyviin taivaalla.

Mitä muuta silloin voi tehdä kuin rakastaa palavasti?

Ahdistaa ajatus, että jo parin päivän päästä pitää lähteä Tokioon. Se tuntui hyvältä idealta joskus aikanaan, mutta ei oikeastaan enää. Voisinpa vain jäädä puutarhatöihin, tiskaamaan ja pyöräilemään peltotilkkujen laitaa silloin kun ei ole muuta tekemistä. Omaan huoneeseen kuuntelemaan kaskaita ja junia, jotka kuuluvat seinien läpi yhtä hyvin kuin jos ikkuna olisi auki.

Mietin peltojen takaa turvallisen etäisyyden päästä pikkukaupunkia tuijottaessani sitä, miten kolme vuotta sitten lähdin iltasella improvisoidusti katsomaan Tokion valoja Odaibaan. Tuijotin pilvenpiirtäjiä ja valaistua siltaa ja mietin, että en todellakaan kuulu tänne, miksi edes olen täällä, miksi muka halusin tänne. Vaikka tänään olin juuri täsmälleen siellä missä halusinkin olla, niin koin silti jotakin samaa.

inaka

Olen ollut kohta viikon woofaamassa, eli lyhyesti sanottuna vapaaehtoistöissä ruoka- ja majapaikkapalkalla. On omituista, miten helposti kotiutuminen onnistui, vaikka tämä on lopultakin aivan eri maailma kuin itselleni tutumpi sohvasurffaus.

Täällä Ibarakissa viettämäni päivät vaihtelevat, koskaan ei voi tietää mitä työtä tehdään vai tehdäänkö oikeastaan mitään. Puutarhan- ja pihanhoitoa, englannin oppitunteja, huomenna ilmeisesti bambumetsän hoitoa, sekalaista huushollin pidossa avustamista.

Omituisesti tämä on juuri sellaista kuin kuvittelinkin. Ei niin tiiviisti osa perhettä kuin joidenkin sohvasurffaajien luona, mutta kuitenkin rakastettu osa kokonaisuutta. Hieman jopa hyperaktiivinen hosti, kanssawoofaajat, joiden kanssa ei tule läheiseksi, koska he tuntevat jo toisensa. Ihanaa ruokaa, pitkälti lähiruokaa. Hieman pölyinen ja kulunut huone jossa asua, mutta sentään ikioma huone. Seinät ovat paperia, viereisen huoneen anime tai espanjankieliset keskustelut kuuluvat yhtä selvästi kuin ulkona sirittävät kaskaat ja päivisin kihertävät linnut. Netti toimii vierastalossa lähinnä alakerrassa, jossa ei tietenkään ole lämmitystä. Tätä kaikkea osasin odottaa.

On hauska viipyä kerrankin paikoillaan näin pitkään. Olen ehkä Kiotossa juuri ja juuri ollut näin pitkään putkeen, enkä sielläkään samassa majapaikassa. Nyt käyn kolmatta kertaa samassa supermarketissa, ja osaan jo pyöräreitin sinne stressaamatta eksymistä. Kierrätysfirman ympäri, pyhäkön vierestä isolle tielle, sillan yli, ensimmäisistä liikennevaloista ohi ja toisista vähän vasemmalle löytyy iso kauppa.

Niin, ihan kovin syvää landea tämä ei ole, juna-asemalle on viisi minuuttia ja junalla parin pysäkin päässä on ihan kohtuullinen kaupunki, kauppoja löytyy ja niin edelleen. Just hyvä. Kaikin puolin. Ei täydellistä, mutta aivan hyvä olla juuri täällä.

jidai matsuri

(Postaus viikon myöhässä, koska sittemmin on ollut liian kiire olla tekemättä mitään)
Jidai matsuri, aikakausien juhla. Parikilometrinen pukukulkue halki Kioton.

Eräitä nuorimmista osallistujista

Olihan se upeaa. Vaikka kyse on lopultakin aika perus nähtävyydestä, sellaisesta mitä vain katsotaan, tuntui aluksi villiä iloa. Tänne mä olen 10 vuotta aikonut, täällä mä vihdoin olen! Niin paljon upeita pukuja, ja etummaiset jaksoivat vielä selvästi nauttia kulkueessa olemisestakin. Vähän oli varsinkin loppua kohden tyhjäkin fiilis, ei oikein pystynyt sulattamaan, että mitä kaikkea sitä nyt tulikaan nähtyä. Olisiko pitänyt ottaa enemmän vai vähemmän valokuvia? Keskityinkö oikeisiin asioihin, tai mihin edes keskityin?

Päivän ratsupoliisit! (Satulassa näkyy poliisi-teksti)

Puvut olivat värikkäitä, ja vaikka kyseessä olivatkin pitkälti juhlapuvut, ja yläluokka oli yliedustettuna, värien määrä silti hämmästytti. Väriyhdistelmät olivat kirkkaita ja räikeitä, kuvioita oli paljon.

Pidin myös niistä yksityiskohdista, joissa nykypäivä kohtaa menneisyyden, hengityssuojaimista, lenkkareista ja hevosenlannasta muovipusseissa

Olin pelännyt, että aika tulee pitkäksi, mutta ei tullut. Ja odotellakin olisi jaksanut, koska oli istumapaikka ensin kukkapenkin reunalla ja sitten kiveyksen reunalla, ja oli luettavaa. Hämmentävällä tavalla jokseenkin sellainen kokemus kuin oletti. Kiva mutta ei maailmaamuuttavaa.

ofuro

Japanissa on edelleen paljon korttelikylpylöitä (sentoo, "kolikkokylpy"). Ne eivät ole turistipaikkoja edes Kioton kaltaisissa turistihelveteissä: englanniksi löytyy ehkä juuri ja juuri perusetiketti eli lista kielloista. Ulkomaalaiset mahtuvat kyllä silti sekaan, ja kanssakylpijöitä seuraamalla selviää kyllä etiketin kiemuroista. Hinta on jotakin neljän euron luokkaa – sillä hinnalla Suomessa ei näe edes saunaa, kylvystä puhumattakaan – eivätkä sentoot toki mitään luksuspaikkoja olekaan. Niissä käyminen on erinomainen muistutus siitä, ettei japanilaisten arki ole yhtä puhtaaksi puunatun kiiltävän loistavaa kuin mitä hotelleissa ja turistikohteissa näkee.

Kylpyetiketti on lyhykäisyydessään seuraava: käyttäydy siivosti ja peseydy ennen kylpyä huolellisesti. Paino sanalla huolellisesti. Koska yritän Japanissa parhaani mukaan larpata japanilaista siivon käytöksen suhteen, olen aina yrittänyt kylpypaikoissakin ottaa mallia paikallisten tavoista. Toki kylpylässä on huomattavasti kiusallisempaa tuijotella, mitä muut tekevät, verrattuna vaikkapa ravintolaan, mutta vähän kuitenkin seuraa, että mitä ympärillä tapahtuu.
En vieläkään osaa peseytyä käyttäen siihen yhtä pitkän aikaa kuin japanilaiset. Pelkkä suihkussa käynti ei todellakaan riitä, eikä riitä pelkkä saippuointi. Saippuaa hangataan pesupyyhkeellä kaikkialle kehoon, ja tähän käytetään meditatiivisen pitkä aika. Olen yrittänyt jaksaa toistaa saippuointiprosessin kahdesti, jotta siihen menisi yhtä kauan aikaa kuin muilla kylpijöillä, mutta silti olen valmis muita nopeammin. Jos joku seuraa toimiani, niin saan varmasti tuomion ällöttävä ulkomaalainen, joka ei välitä tai osaa.

Kalliimmissa paikoissa pesupyyhe (pikkuruinen pyyhe) ja kuivaamispyyhe (suomalaisen kylpypyyhkeen kokoinen) sisältyvät hintaan, samoin pesuaineet, mutta korttelikylpylään sellaiset pitää muistaa ottaa mukaan. Joihinkin paikkoihin pitää vielä saunaa varten tuoda istuma-alustakin, mutta useimmiten ei. Pesupyyhettä voi kylvyn ajan säilyttää päässään, tai vähän fasiliteeteista riippuen, jättää jonnekin. Tärkeintä on, että ei ota sitä mukaan kylpyyn, ja toiseksi tärkeintä, että ei jätä sitä peseytymispaikalle: omat pesuaineet, pesupyyhe ja vastaavat kerätään huolellisesti koriin ja laitetaan pois, eikä varata paikkaa jättämällä tavaroita lojumaan.

Kylpylä ei ole vesipuisto, vaan rauhallinen paikka. Veteen mennään rauhallisesti: toki ihan siksikin, ettei äkillinen lämpötilan vaihtelu järkytä kehoa liikaa (ilmeisesti muualla kuin Suomessa ihmiset menevät rikki pelkästä ajatuksesta, että kylmästä vedestä siirryttäisiin suoraa saunaan ja toisin päin).
Saunat ovat kansainvälisellä mittapuulla varsin kelvollisia. Puulauteet on yleensä peitetty kokonaan kankaalla, jota pidin pitkään ällöttävänä ulkomaa-featurena, kunnes opin poikaystäväni suvun harrastavan tätä ihan Suomessakin. Ikkuna tuntuu olevan lähes pakollinen varuste, ja jos sille ei muuta suuntaa ole, se voi osoittaa pukuhuoneeseen. Kiukaalle ei tietenkään saa heittää vettä – se saattaa olla paikan ainoa englanninkielinen ohje, mutta vaikka sitä ei englanniksi kiellettäisikään, mitä luultavimmin se on kielletty japaniksi.
Saunassa on usein televisio. Se on omituista ja jokseenkin luonnonvastaisen tuntuista, mutta ehkä se on meille suomalaisille hyvä muistutus siitä, miltä japanilaisista tai minkä tahansa maalaisista ehkä tuntuu kun heidän kulttuuriaan väännellään omituisiin suuntiin.

Joskus television paikalla voi olla radio. Se on oikeastaan suorastaan miellyttävää, ainakin televisioon verrattuna.

Tokiossa olin hotellissa, jonka kylpyosaston saunaan vaadittiin ”saunavaate”, joka piti erikseen hakea vastaanotosta. Ei jatkoon. Vaate oli jonkinlainen yukatan ja länsimaisen kylpytakin vohvelikankaasta ja napeista koostuva äpärä, jonka syvempi merkitys jäi minulle arvoitukseksi. Istuin sitten viisi minuuttia tyhjässä saunassa puuvillakangas ihoon liimautuen ja ihmettelin minne oikein olin päätynyt. Myöhemmin näin jonkun kielloista huolimatta saunovan alasti, ja olin kateellinen hänen uskalluksestaan.

Kylpyvalikoima vaihtelee. Hotellissa on ehkä vain yksi allas, mutta jo korttelikylpylöissä on useita erilaisia. Tavallisen kuuman altaan (joka voi tulla kuumasta lähteestä tai sitten ihan vesijohtoverkosta) ohella usein löytyy kylmäallas ja jokin teema-allas, joka voi olla päivästä toiseen vaihtuva, esimerkiksi ”lääkeallas”, jossa on olevinaan jotain parantavia yrttejä seassa. Ja tietenkin väriainetta. Keltaisen väriaineen keskellä istuessani pohdin paikkaani universumissa melkein yhtä paljon kuin saunatakissa hikoillessani. Altaita on usein sekä ulkona että sisällä, ja viileällä säällä ulkoaltaissa on tietenkin aivan oma tuntunsa.

Erikoisaltaana saattaa olla myös sähköallas, joka on aivan yhtä kammottava ilmestys kuin miltä se kuulostaa. Olihan sitä pakko kokeilla, kun sellainen tuli vastaan – olin pitkään kuullut vain huhuja sellaisten olemassaolosta – mutta toiste en kyllä mene.

Olin kuvittelut sähkön olevan jonkinlaista pientä pistelyä, kuin pakkasella villapaitaa riisuessa, mutta sähkövirta oli niin voimakas, etten edes suostunut menemään kokonaan sähkövirran kohdalle allasta. Vaikka en viipynyt kuin puolella kehoani sähkövirran reitillä ja vain pienen hetken, jäi kihelmöinti vielä hyvän aikaa altaasta poistuttuani.

En todellakaan ymmärrä, miksi kukaan haluaisi kokea sitä kun sähkövirta kulkee altaassa kehon läpi tai sen puoleen tuota jälkikihelmöintiäkään.
Vesi ja sähkö eivät kuulu yhteen.

pointo wa

Jos voisin palata reilut viisi vuotta ajassa taaksepäin ja antaa matkavinkkejä ensimmäiselle Japanin-matkalleni, minulla olisi paljon sanottavaa. Ei sillä että matka olisi ollut huono tai että siinä olisi ollut mitään vikaa, mutta silti.

Kamo-joki Kiotossa

Sanoisin, että turha juosta turistinähtävyyksiä. Niistä on parempia kuvia netissä ja harvoin ne tuntuvat miltään. Niissä on laumoittain väkeä ja ympärillä lähinnä enintään-kelvollisia ravintoloita ja kauppoja.

Käy pienissä temppeleissä ja pyhätöissä, niissä jotka osuvat matkan varrelle.

Mene kylpyyn aina ja kaikkialla. Majapaikassa ja halvassa korttelikylpylässä (sentoo) ja jos rahaa on, myös jossakin hienossa tai ainakin hauskassa paikassa olevassa kuumassa lähteessä.

Syö paljon, varaa sille aikaa, jotta et joudu nälkäisenä tyytymään johonkin vain kelvolliseen. Ruokapaikkoja on aina ja kaikkialla, paitsi silloin kun on todella nälkäinen.

Poistu kaupungeista, kiipeä vuorille. Japanilaisille aika pienetkin kukkulat ovat vuoria, moneen paikkaan pääsee helppokulkuisia teitä pitkin.

Käy supermarketissa. Ja Don Quijotessa, joka on hyvin japanilainen yhdistelmä Halpahallia ja Verkkokauppa.comia.

Kävele ympäriinsä. Matkaoppaissa listatut "käveleskele täällä"-alueet ovat paljon kivempia kuin "käy täällä" -paikat. Kiotossa Ninenzaka-Sannenzaka -kujat ja Filosofin polku ovat turistiseutuja, mutta nättejä, ja Gionin pääkatujen ulkopuolellakin on kivoja kujia.

Etsi yksityiskohtia, sillä niitä on kaikkialla. Pienilläkin silloilla on nimi ja viemärinkannet on koristeltu eri alueilla eri kuvioin.

mitsuketa

Vietettyäni elämästäni yhteensä jo melkein kuukauden Kiotossa, näin elämäni ensimmäistä kertaa geishan. Ainakin luultavasti.

Juuri sellaisena pienenä välähdyksenä, mistä matkaoppaissa kerrotaan, hänen poistuessaan talosta taksiin.

Jatkoin matkaani korttelikylpylään osaamatta päättää, oliko tämä yhdentekevää vai sittenkin ehkä tärkeä hetki.

Kylpylässä törmäsin vihdoin sähkökylpyyn, josta olin kuullut aiemmin vain legendoja. Ei jatkoon. Kylpy, jonka läpi on johdettu sähkövirtaa tuntuu vähintään yhtä pahalta kuin kuvittelisi. Kammottavinta oli, että vaikka viivyin vain sekunteja sähkövirran reitillä, jäi käsi silti hyvän aikaa kihelmöimään jälkikäteen. Yngh.

oku no hosomichi

Tein parin päivän ekskursion pohjoisemmas kuin missä olen aiemmin käynyt, Toohokuun. Majoituin Sendaissa sohvasurffarin luona, ensimmäistä kertaa lapsiperheen luona. Lasten ääniin heräillessäni mietin, että olenkohan koskaan lapsuuden jälkeen ollut vieraana lapsiperheessä. Niin luonnollista ihmiselle, mutta silti harvinainen kokemus, sekin.

Sendaissa ei kuulemma ole mitään nähtävää, enkä minä Sendain takia tullutkaan. Tulin katsomaan Matsushimaa, Mäntysaaria, kuten kuluneen neljänsadan vuoden aikana aika moni muukin. Kun Bashoo kävi siellä, oli paikka tunnettu jo 40 vuotta yhtenä Japanin kolmesta vaikuttavimmasta maisemasta.

Kaunistahan siellä oli. Turisteja oli kyllä enemmän kuin 1600-luvulla.

Ajattelin nykymatkustamisen helppoutta. Edosta Sendaihin on 1,5 tuntia luotijunalla, Matsushimaan pienemmällä junalla puolisen tuntia lisää. Montakohan päivää Bashoo kulki?

Ja silti isoilta osin itse maisema on sama.

Toohokussa oli enemmän tsunamivaroituksia kuin muistan muualla meren rannalla nähneeni. Couchsurfing-hosti näytti kuvia Matsushiman temppelistä, jossa Bashookin kävi, ja pahoitteli, että isot puut oli jouduttu tsunamin jälkeen kaatamaan ja tilalla oli vain vauvapuita. No, eivät ne edellisetkään tainneet ihan Bashoon ajalta olla. Hän saattoi nähdä nuoria tai vanhoja puita, ei voi tietää.

Seuraavanakin päivänä päädyin yllättäen Bashoon jalanjäljille. Ajoimme hostin kanssa junalla Yamagatan prefektuurin puolelle Yamaderaan. Nyt kun katselen Bashoon reittiä, niin opin, että hän teki erikseen monenkymmenen kilometrin mutkan käydäkseen siellä. Se ei ollut parin tunnin reissu.

Yamadera, itse temppeli, mutta erityisesti vuorelta pieneen laaksoon avautuva näköala jäivät mieleen ehkä vielä Matsushimaakin kirkkaampina.

En ole koskaan ollut näin 奥, näin syvällä maaseudulla. Ihmisen tekemää oli temppeli ympärillä ja pieni kylä laaksossa, mutta seuraaviin laaksoihin ei nähnyt, oli vain vuorten syvä vihreys.

Eihän se toki kuvissa näytä miltään.

kaette yokatta

Hassua olla ulkomailla ja kaikin tavoin kaukana kotoa, mutta palata sitten tuttuun kaupunkiin, ajaa tutulla bussilla tuttuun hostelliin ja saada tutun makuusalin tuttu vuode. Läppäri muistaa hostellin netin, minä muistan käytävät.

Muistin tien bussipysäkiltä hostellille (okei, tarkistin sen junassa etukäteen), ja kuvittelin muistavani tien tutulle ostoskadulle. Sen feilasin huolella. Paluumatkalla kävelin silloinkin harhaan, tosin sentään vain noin pienen korttelin verran.

Ei saa olla liian ylpeä, ei tämä nyt koti sentään ole.

Nyt istun tatamihuoneessa ja hoidan tietokoneella velvollisuuksia pesukoneen pyöriessä pihalla. Olen Kiotossa tällä kertaa vain kaksi yötä, palaan viikon päästä pidemmäksi aikaa. Yritän vastustaa halua juosta epätoivoisesti kaikki mahdolliset nähtävyydet. Mulla on aikaa. Nyt pitäisi malttaa istua ja kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa.

Eilen juttelin pitkään hostellin länkkäreiden kanssa, aamullakin vähän. Elämäntapamatkailijoita, jotka eivät osanneet japania, mutta pitivät maasta ja omalla tavallaan tiesivätkin paljon. Aamulla yksi kuukausia tai ehkä vuosia matkaillut yritti vakuuttaa kuubalaista kanssaihmistä siitä, että kyllä elämä kantaa eikä kannata pelätä matkalle lähtöä, kyllä se sopii kaikilla, ja suurin osa dependencyistä on lopultakin turhia. Kanssaihmistä, joka oli puhunut aiemmin siitä, miten hän on onnistunut pakenemaan köyhyyttä eikä siksi halua siihen takaisin, vaikka vastineeksi saisikin seikkailun vapautta.

Teki mieli sanoa useampikin asia. Sanoa että hei, maailma ei valitettavasti pyörisi jos kaikki vaan lähtisivät working holidayta viettämään, ja ehkä myös muutama valittu sana etuoikeuksista ja siitä, että kannattaa kunnioittaa toisen näkökulmaa. Muutenkin kuin sanomalla että "joo hei tajuan että oot erilaisesta ympäristöstä kotoisin, mutta".

Hankalaa kun ei tiedä, onko missäkin tilanteessa rasittava pätijä minä, maisterishenkilö, vai elämäntapamatkailija, joka ei osaa kieltä ja saa tietonsa englanti-internetistä tai baareista.

Eräs maailman kauneimmista paikoista

Kerran kauan sitten joku istutti kaksi kamferipuuta pienen pyhäkön sisäänkäynnille vähän Nagasakin ulkopuolella. Siitä on nyt noin 400 tai 500 vuotta, pyhäkkökin oli silloin vielä nuori.

9.8.1945 klo 11.02 aamulla pilvipeite raottui hetkeksi Nagasakin yltä ja jo peruuntumaisillaan ollut sotilasoperaatio pystyttiin viemään päätökseen.

Pommi ei osunut kaupungin keskustaan, mutta se osui 800 metrin päähän tästä Sannoo-pyhätöstä. Itse pyhätöstä ei jäänyt jäljelle juuri mitään (kuten ei mistään muustakaan lähistöllä), mutta sen ulompi kivinen torii-portti tuhoutui vain puoliksi, puolikas jäi seisomaan. Se on yhä paikallaan.

Puut menettivät kaikki lehtensä, eikä kukaan uskonut niiden selvinneen.

Toisin kävi.

Puut alkoivat puskea uutta lehteä ja uutta runkoa.

Yhtä vakaina kuin yksijalkainen kivinen portti ne seisovat muistuttamassa meitä luonnon voimasta.

Nykyään Sannoo jinja (山王神社) sijaitsee keskellä kaupunkialuetta, vähän kuitenkin sivussa pääkadulta, jolla kolistelevat raitiovaunut. Kun pikkukatuja myöten saavuttaa vielä parit portaat yksijalkaiselta toriilta kuljettuaan puut, alkaa olla jo täysin hiljaista.

En ole koskaan ollut pyhemmässä paikassa.

Siltä minusta tuntui. Ihan mistään uskonnosta riippumatta.

En ole ennen nähnyt tuollaisia puita on muualla kuin animessa. Ne olisivat jo ilman tarinaansa taianomaisia, mutta nyt vielä paljon vahvemmin.

Ja paikka oli muutenkin kaunis. Hiljainen, rauhallinen, puita, kasveja.

Ja origamilinnut. Yksi setti niitä näkyy tämän kuvan reunalla, niitä oli lisää sekä sisempänä että toisaalta muutama myös yksijalkaisen portin juurella. Ne ovat kauneimpia rukouksia mitä tiedän, ihan mistään uskonnosta riippumatta. Rukouksia rauhan puolesta.

Ja kokonaisuuden teki vielä kokonaisemmaksi takapihan perältä löytyvä vielä sisempi sivupyhäkkö. Se oli rosoinen, vain juuri ja juuri ihmisen hoitamassa ympäristössä eikä villissä paikassa, juuri ja juuri niin huolehdittu, ettei se näyttänyt hylätyltä.

En osaa päättää, haluaisinko palata tuonne, jos tilaisuus joskus tarjoutuu, vai haluanko muistaa ikuisesti vain tämän päivän vierailun taian.

kaeri

Reissussa taas. Vaihteeksi flunssassa, ilmeisesti kuuluu Japani-perinteisiini. Yritän jaksaa pysyä hereillä iltaan, vaikka yritän malttaa pysyä enimmäkseen hostellilla, etten rasita itseäni liikaa.

Moni asia tuntui tutulta. Lensin uudelle lentokentälle (Fukuokaan, about ainoalle Finnairin kentälle, jonne Hagibis-taifuuni ei vaikuttanut), mutta navigoin itseni sujuvasti ulos, bussin kautta metroon ja päärautatieasemalla oikean lippujonon ja Japanin parhaan bentoo-puodin kautta Nagasakin junaa.

Rajatarkastuksessa multa elämäni ensimmäisen kerran kyseltiin asioita matkastani. Ilmeisesti kombinaatio "yksin kuukaudeksi Kyuushulle" oli tarpeeksi omituinen. Koneessa oli lähinnä japanilaisia, vaikka toisaalta Helsinki-Vantaa oli pullollaan syyslomalle lähteviä suomalaisia.

Ekat asiat jotka tuntuvat muuttuneen:
- muovikasseja ei enää tyrkytetä joka paikassa. En meinannut osata hämmästykseltäni vastata, kun myyjä kysyi, laitetaanko ostokset muovipussiin vai ei. Aiemmilla reissuilla on saanut käydä jatkuvaa taistelua roskavuorta vastaan.
- olen nähnyt kaksi isäoletetettua kaupungilla vauvan kanssa, onkohan tämä oikea muutos vai ennemmin sattumaa
- ihan kuin kasvisruokaa ois vihdoin ilmestynyt saataville? Oon esim. aika varma, etten ole ennen nähnyt järkevän makuista kalatonta onigiria (nattoo ei ole järkevä maku, eikä shiso).

Opin myös, että on olemassa Japani ensin -puolue (kyllä, täsmälleen tuolla nimellä :D), ja kun he järjestävät parinkymmenen hengen mielenosoituksen, tarvitaan noin 30 poliisia. Jos puolueen nimestä ei olisi osannut vielä päätellä, että aate on ilmeisesti lähinnä muukalaisvastaisuus, niin se selvisi vastamielenosoittajien kylteistä "Nagasaki against racism", "Racists nearby" jne. Ystävällisesti englanniksi. Vastamielenosoittajia oli yhteensä alle viisi, ihailtavan sitkeää väkeä. Katselin näytelmää turvallisen etäisyyden päästä sillalta ristiriitaisin tuntein: valkoinen matkailija -privilegelläni olen melkeinpä ulkopuolinen koko kuviosta. En tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa sille, miten monta poliisia ja poliisiautoa touhuun tarvittiin.

Mut joo, täällä lännessä on aurinkoista ja oikeastaan jopa liian lämmin.

Hassun kotoisaa olla taas täällä, niin Nagasakissa kuin ylipäänsä Japanissakin.

Kootut vinkit

Kirjoitin viime matkalla muutaman vinkkilistan, mutta en näemmä jakanut niitä koskaan täällä. Täältä pesee siis. Editoimattomana, suoraa vuodelta 2017.

Mitä mukaan matkalle

Näitä listojahan on netti täynnä, mutta ei se mitään. Jos matkustaa isoissa kalliissa hotelleissa ei ehkä tarvitse varautua näin paljon, mutta tämä on vähän tällainen hostelli- ja couchsurfingmatkaajan lista. Sekaisin yleisiä ja Japani-spesifejä juttuja.
Vaatteiden ja passin ja kartan ja sateenvarjon yms ilmiselvien lisäksi mukaan:
- käsipyyhe, ehkä isokin pyyhe. Japaniin myös pesupyyhe kylpypaikkoja varten, itse olin ninja ja pöllin ensimmäisestä hotellista sellaisen mukaani...
- noin kahdet villasukat. Sisällä voi olla kylmä, ulkona voi olla kylmä. Jos on oikein rebel, voi kulkea sisällä tohvelien sijaan villasukissa. Ja jos kengät kastuvat, villasukissa sitä ei huomaa :P
- heijastin. Japanissa ja monessa muussakin maassa kadut on pimeitä ja kapeita. Opin tän Maltalla kesäkurssilla joskus 13-vuotiaana, ei ollut tullut mieleenkään että kesällä tarvitsisi heijastinta mutta apua se liikenne siellä...
- sisämakuupussi/lakanat, ainakin Japanissa hostellissa saattaa teoriassa olla lakanat mutta huovan tms peitoksi ei ole mitään, ilmeisesti kulttuuriero tämäkin
- paperinenäliinoja aina mukana ja kannattaa ostaa Suomesta, koska näissä on isot kulttuurierot
- ompelutarvikkeet ja hakaneuloja, nimimerkki käytössä ovat olleet
- henkari, isä käski ottaa pyykkinaruakin (sitä en ole vielä käyttänyt). Ja jos pakkaat henkarin söpön pojan laukkuun jotta poika toisi sen perässä, varmista että poika tajuaa, että se on tarkoitus tosiaan ottaa mukaan :D Nimimerkki sille olisi ollut käyttöä.

- lusikka ja syömäpuikot, esim kertakäyttöisiä. Japanissa näitä saa lähes aina ruuan mukana, mutta supermarketista ei välttämättä ainakaan pyytämättä

- muovipusseja muutama, näitäkin saa Japanissa vaikka missä mutta niitä tarvitaankin: roskiksia ei ole kaupungilla juuri lainkaan. Yksi pussi roskille ja toinen mahdolliseen muuhun käyttöön.

Muut kootut Japanin (miksei muidenkin maiden) matkavinkit

- jos tiedät haluavasi tiettyyn junaan/bussiin, kirjoita se paperille. Nopeuttaa ja helpottaa lippujen varaamista kummasti, ja voi tsekata omista muistiinpanoista mitä oikein on aikonut. Auttaa kielimuurinkin kanssa.

- Japanissa on yleensä helpoin löytää oikea tie ja oikea juna – jos on menossa yhtään turistikohteisiin – ei katsomalla koko karttaa, aikataulua tai junatietoja, vaan etsimällä olennaisen infon sisältävän turistiopasteen tai pikkukartan. Nopeutti junanvaihtoja ja asemalta paikkoihin suunnistamista kummasti, kun tajusi tämän. Usein olennainen on englanniksi, joskus vain japaniksi.

- kannattaa kysyä reittiohjeita. Todella monessa paikkaa infotiski kaivaa esiin kartan ja vääntää rautalangasta, missä on bussipysäkki ja milloin bussi lähtee.

- märkää sateenvarjoa ei usein saa/kannata viedä paikkoihin. Se jätetään joko sateenvarjotelineeseen, joka voi olla lukittavakin (tämä maa :D) tai muovipussitetaan tarkoitusta varten sisäänkäynnillä oleviin pusseihin.

- älä laske peseväsi vaatteita esim tasan 7 päivän välein, kuitenkin feilaa, ota vähän reilusti. Niin muka itsekin otin, mutta en tarpeeksi reilusti. Kuumottaa etsiä kolikkopesulaa vihoviimeisissä puhtaissa vaatteissa.

- kannattaa opetella sanomaan ”ei tarvitse laittaa muovipussiin”, menee varmaan (palikka)englanniksikin jakeluun monessa paikassa.

- samaa sarjaa: kun kaupassa menee kassalle ja myyjä tervehtii sanomalla tervetuloa, irasshaimase, siihen ei kuulemma tarvitse vastata. *helpotuksen huokaus*, pohdin tätä niin pitkään!

- ainakin Kioton asemalla voi säilyttää matkatavaroitaan 500 jenillä päivässä jopa pari viikkoa. Ihana tunne roudata iso matkalaukku sinne ja hypätä junaan kevyiden parin päivän matkakamojen kanssa. Ihan siinä pääsisäänkäynnin pääaulan alla, eli yksi kerros rullaportaita, ja opasteena carry service. (Ilmeisesti roudaisivat kans hotellille aika halvalla)

- poste restante toimii Japanissakin! Eli voit pyytää ihmisiä lähettämään sinulle postia lähimpään postitoimistoon, he säilyttävät sitä kaksi viikkoa jona aikana voit passia näyttämällä hakea sen. Ilmeisesti osoiteformaatiksi (ts. romanisoituna) kelpaa japanilainen suoraa käännettynä, ensin postinumero (vai onko postitoimiston numero, emt), sitten isoimmasta alkaen pienimpään saakka (prefektuuri-kaupunki-katu -tyylillä), loppuun yuubinkyokudome (=poste restante) ja vielä vastaanottajan nimi.

- IC-kortti. Tunnen itseni totaalisen idiootiksi, että ostin sellaisen vasta tän kolmannen matkani puolivälissä. Sitä pystyy lataamaan joka paikassa, se toimii melkein kaikissa eri kaupungeissa eri kulkuneuvoissa ja vapauttaa miettimästä, paljonko mikäkin matka maksaa. Sen ostaminen ainakin JR-juna-asemilla on triviaalia, en ole varma saako sitä muiden firmojen lippu-automaateista miten. Kortista pitää maksaa 500 jeniä ja ladata sille alkuun 1500, alkulaskutus siis 2000 jeniä ainakin Kansain seudun Icocassa.

Ostettuani kortin tajusin, että se käy myös lähimaksuvälineenä tosi monessa kaupassa ja ravintolassa. Vapauttaa siis iänikuiselta kolikoilla puljaamiselta, ihan parasta!

Muutamat matkakohteet kuuluisimpien turistipaikkojen ulkopuolelta

- Kioto: Higashiyaman huippu (Shogunzuka, Higashiyama mound). 20 minuuttia söpöä ja rauhallista metsäpolkua Kioton itäreunalla vuorta ylös, ja tarjolla on upeat näköalat. Legendan mukaan keisari Kammu seisoi täällä joskus 794 ja päätti perustaa pääkaupungin alas laaksoon. Open street mapista löytyy polkuja.
- climb every mountain on muutenkin hyvä ohje, pääsee välillä pois ihmismassoista. Usein suhteellisen kevyelläkin kävelyllä pääsee kivoihin paikkoihin. Esim. Fushimi Inarilla näkee korkokenkiä ja kimonoitakin.
- Kioto: Teramachin ostosalue. Shijon ja Sanjon katujen välistä löytyy katettuja kauppakatuja, sieltä löytyvät niin ei-liian ruuhkaiset turistikaupat kuin tavalliset vaate- yms kaupat, kahvilat ja leffateatteri. Jutut löytyvät englanniksi, ei siis mikään salainen vain paikallisten tietämä paikka, mutta kuitenkin. Tähän liittyy kanssa ihana ruokatori Nishiki, jossa kannattaa käydä useammankin kerran, koska itse ainakin onnistuin joka kerran löytämään jotain uutta.
- Kioto: The Costume Museum. Pitkälti Heian-kausi-nukkekotia, mikä olisi parempaakaan! Englanninkieliset nettisivut on tosi surkeat ja vanhat, mutta joka tapauksessa jos yhtään kiinnostaa puvut tai nuket tai niiden yhdistelmä, niin kannattaa käydä. Netin perusteella en ole ihan varma, pääseekö siellä yhä ottamaan itsestään valokuvan Heian-vaatteisiin pukeutuneena, mutta ainakin 2014 pystyi!
- Kioto: Musubi -hostellin ravintola. Olen laiska katsomaan ravintoloita etukäteen, mutta tänne jaksoin. Tarjolla vegaanisia annoksia, lounassetti ei ole kalliskaan joskaan ei kaikkein halvinkaan.
- Hiroshima: kannattaa ehdottomasti käyttää reissuun vähintään pitkä päivä tai pari, jotta kerkeää Miyajiman saarelle. Siellä on peuroja ja kuuluisa ”kelluva” torii-portti, mutta minusta upeinta oli ajaa kahdella köysiradalla ylös Misen-nimiselle vuorelle ja ihailla näköalaa Seto-sisämerelle. Kannattaa varautua jonottamaan köysirataa...
- Fukuoka: Eva's macrobiotic dining tai jotain sinne päin: Hakatan asemalla, eli Fukuokan päärautatieasemalla vegaanisia eväsbokseja. Myös makrobioottisia, ihan sama mulle, mutta olivat hyvää vegaaniruokaa. Aika läheltä turisti-infoa alkaa ravintola-alue, jossa on kans paljon eväsboksi- eli bentoo-kauppoja, tää oli niistä ihan ensimmäisiä vastaantulevia.
- Osaka: Osakan historiallinen museo. Moderni museo, jossa on paljon pienoismalleja yms havainnollistuksia kaupungin eri aikakausilta. Oppii muutakin kuin Osakan linnan, ja sitä paitsi museo on melkein vieressä. Muistaakseni tuolla on aika hyvin englanniksikin tietoa.
- mene kylpemään! Googlaamalla public bath tai sento (sentou, sentoh, whatever) löytyy englanniksi Kiotosta noin kymmenen paikan sijainti ja tietoa miten niissä ollaan. Kuulemma joku sata olisi vielä niiden lisäksi, mutta vaikka menin turistikarttoihin merkittyyn Hakusan-kylpylään, ei siellä ollut kuin japanilaisia. Kaikki toimii vähän eri lailla kuin Suomen uimahalleissa, mutta muiden toimia vakoilemalla selviää kyllä. Kunhan muistaa peseytyä super huolellisesti, mieluiten pesupyyhkeellä hangaten, ennen kylpemistä niin eiköhän se siitä. Saunassa ainakin tuolla olisi kai pitänyt olla pefletintapainen, mutta eivät heittäneet ulos ilman sitäkään.
- onsen on tietty kans hienoa, mutta niistä joutuu maksamaan enemmän ja niitä ei ole kaikkialla, koska ihan joka paikassa täälläkään ei ole kuumia lähteitä.
- couchsurfing!
- Japani on täynnä pieniä nähtävyyksiä, joista kuulee lähinnä paikallisilta, varmaan majapaikoistakin, jos majoittuu kauempana kuin Kioton keskustassa. Kannattaa kiertää niissä, tunnelma pienissä temppeleissä on aika eri kuin turistien kansoittamissa isoissa paikoissa.
- Uusivuosi: minuun paikallinen uusivuosi ei tehnyt valtavaa vaikutusta, pitälti siksi että turistina jää ulkopuoliseksi. Kävin soittamassa temppelikelloa Heian Jingun pohjoispuolella, en muista temppelin nimeäkään. Ei ollut liian ruuhkaista, oli hyvä tunnelma ja näki vähän mäeltä Kiotoakin. Aamulla tehtiin kaverin kanssa hatsunode, eka pyhättökäynti, mutta ilmeni että 8.30 on ehkä huono aika siihen, sillä porukkaa oli japanilaisittain vähän. Olisi varmaan pitänyt mennä auringonnousun aikaan tai sit joskus myöhemmin, sillä tulevina päivinä kaikki pyhätöt tuntuivat kyllä olevan täynnä väkeä.