maanantai 4. marraskuuta 2019

inaka

Olen ollut kohta viikon woofaamassa, eli lyhyesti sanottuna vapaaehtoistöissä ruoka- ja majapaikkapalkalla. On omituista, miten helposti kotiutuminen onnistui, vaikka tämä on lopultakin aivan eri maailma kuin itselleni tutumpi sohvasurffaus.

Täällä Ibarakissa viettämäni päivät vaihtelevat, koskaan ei voi tietää mitä työtä tehdään vai tehdäänkö oikeastaan mitään. Puutarhan- ja pihanhoitoa, englannin oppitunteja, huomenna ilmeisesti bambumetsän hoitoa, sekalaista huushollin pidossa avustamista.

Omituisesti tämä on juuri sellaista kuin kuvittelinkin. Ei niin tiiviisti osa perhettä kuin joidenkin sohvasurffaajien luona, mutta kuitenkin rakastettu osa kokonaisuutta. Hieman jopa hyperaktiivinen hosti, kanssawoofaajat, joiden kanssa ei tule läheiseksi, koska he tuntevat jo toisensa. Ihanaa ruokaa, pitkälti lähiruokaa. Hieman pölyinen ja kulunut huone jossa asua, mutta sentään ikioma huone. Seinät ovat paperia, viereisen huoneen anime tai espanjankieliset keskustelut kuuluvat yhtä selvästi kuin ulkona sirittävät kaskaat ja päivisin kihertävät linnut. Netti toimii vierastalossa lähinnä alakerrassa, jossa ei tietenkään ole lämmitystä. Tätä kaikkea osasin odottaa.

On hauska viipyä kerrankin paikoillaan näin pitkään. Olen ehkä Kiotossa juuri ja juuri ollut näin pitkään putkeen, enkä sielläkään samassa majapaikassa. Nyt käyn kolmatta kertaa samassa supermarketissa, ja osaan jo pyöräreitin sinne stressaamatta eksymistä. Kierrätysfirman ympäri, pyhäkön vierestä isolle tielle, sillan yli, ensimmäisistä liikennevaloista ohi ja toisista vähän vasemmalle löytyy iso kauppa.

Niin, ihan kovin syvää landea tämä ei ole, juna-asemalle on viisi minuuttia ja junalla parin pysäkin päässä on ihan kohtuullinen kaupunki, kauppoja löytyy ja niin edelleen. Just hyvä. Kaikin puolin. Ei täydellistä, mutta aivan hyvä olla juuri täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti