hiroshima

Melkein joka päivä olen matkustanut kaupunkien välillä, vaikka yöpaikkoja on ollut vasta kaksi (kolmas vielä edessä). Tässä parin päivän takaa Hiroshiman matkan kuvia tekstin muodossa.

Hiroshiman tunnukseksi noussut kupoli (A-bomb Dome) oli pienempi kuin olin ajatellut, eikä sen näkeminen tuntunut miltään. Asiaa ei toki edesauttanut muistomerkkiä korjausten/tarkistusten takia peittävät rakennustelineet. Rauhan puisto oli rauhallinen ja varsin kaunis, vaikkei klassisten puutarhoiden veroinen. Puistossa sain kimppuuni jehovat ensimmäistä kertaa elämässäni. Kaksi hyvää englantia puhuvaa japanilaista naista small talkkasivat ensin kanssani hyvän aikaa, kysyivät sitten, miksei maailmassa ole rauha, vaikka kaikki haluavat sitä, ja vasta sitten tarjosivat ratkaisuksi raamattua. Onneksi heistä oli varsin helppo päästä lopulta eroon edes olematta töykeä, ja kokonaisfiilikseksi jäi hämmennys. Se tosin on hyvä adjektiivi kuvaamaan suurinta osaa Hiroshiman-reissun tunteista: miltä ihmeeltä täällä pitäisi tuntua?

Hämmennys vaihtui pian adjektiiviin, jota ei taida olla, mutta joka tuntuu siltä, kun näkee rauhanmuistomerkillä loputtoman paljon lasten tekemiä kauniita kurkiorigameja. Surua, että niitä tarvitaan, iloa että niitä on. Harmitti hirveästi, etten tuonut omiani mukaan: jossain mielenhäiriössä jätin omat 1000 kurkeani kotiin, enkä päässyt täyttämään kurkien rekisteröimislomaketta. Paljonkohan niiden postittaminen maksaisi?

Seuraavaksi edessä olikin museoon tutustuminen. Odotin sitä pienellä kauhulla, mutta se ei ollut niin paha kuin se ehkä olisi voinut olla. Muutama sali sosiaalipornoa tyyliin ”tässä on seitsenvuotiaana kuolleen koululaisen takki”, muutama kertomaan ydinpommin fysiikkataustasta ja lääketieteellisistä vaikutuksista, ja jokunen valokuva, piirros ja videoita, joissa ihmiset kertoivat kokemuksistaan. Ensimmäisten esineiden omistajien tarinat luin nälkäisenä, mutta jossain vaiheessa henkinen pahoinvointi kävi niin suureksi, että osasin jättää jotkut lukemattakin. Kolmivuotias polkupyöräilijä jäi kyllä kummittelemaan mielen perukoille, eikä ole varmaan ihan kohta lähdössä.

Lähdin juuri ennen kuin museo meni kiinni viideltä, ja tajusin olevani vain hieman liian myöhässä ehtiäkseni Miayjimaan ennen täyttä pimeää. No, se jää ensi retkelle sitten. Kävin läpi puiston muut muistomerkit, ehdin Memorial halliinkin juuri ja juuri ennen sen sulkemista ja lähdin sitten kävelemään takaisin asemalle. Heti lähimmällä pysäkillä minua ajoi vastaan Miyajiman raitiovaunu kuin kiusaten, ja tajusin, että voisi olla hyvä idea ottaa ratikka asemalle.

Se todella kannatti, matka maksoi vain ~160 jeniä, ja onnistuin saamaan penkin, joten ei haitannut, että raitiovaunu oli varsin täynnä. Ratikat ovat aina kivoja, ja myöhemmin luin netistä, miksi museo oli täynnä ratikkakortteja: kaunis tarina, ja ajamalla raitiovaunulla oli melkein kuin osa tarinaa.

Raitiolinjat kärsivät kaiken muun infran ohella pommituksesta, mutta yhtiö päätti aloittaa liikenteen mahdollisimman pian. Se alkoikin melkein heti: kolmantena päivänä, eli 9.8.1945. Aikamoista. Ja yhä vieläkin (tai ainakin vuonna 2008) liikenteessä on kaksi pommituksen kokenutta raitiovaununa muistuttamassa tuosta kaikesta.

heian jidai ga suki desu ga...

Asioita jotka ilahduttavat; se kun löytää uuden tarinan, jota ei ole lukenut.

Joo ei tainnut olla tarkka sitaatti Makura no Sooshia, mutta se on joka tapauksessa melkeinpä paras kuvaus tämän hetken fiiliksistä. Löysin Torikaebaya monogatarista peräti kaksi eri mangaversiota! Se on siis minua eniten kiehtova Heian-tarina, jota en ole lukenut, koska englanninnos on kuulemma todella huono. Torikaebaya siis kertoo transsukupuolisista sisaruksista, jos vedetään mutkat todella suoriksi : )

Olen nyt kahdessa kirjakaupassa kysynyt heian-mangaa. Erityisesti toisessa tilanne oli aika hieno:

minä: *hei, tossa mainostetaan heian-mangaa! menenpä sisälle kauppaan*
*ääh, en keksi kivaa repliikkiä, joten en uskalla puhua myyjille ja kysyä sitä, joten pyörin vain ympäriinsä*
*törmään kahteen heian-mangaan, joista toisen olen jo nähnyt*
*rohkaistun ja menen puhumaan myyjille*
"Onko teillä heian-kausiaiheista mangaa?" <- jotain tuollaista yritin
myyjä: "ääöö..." *ihmettelee tietokonetta sata vuotta"
myyjä: "ei taida olla kuin yksi..." *menee näyttämään* <- sentään eri mangan kuin mitä itse löysin
minä: *tutkailee* "okei, ostan tuon"

?? Camoon, niillä oli ovessa mainos yhdestä mangasta ja hyllyssä esittelyssä kaksi muuta, ja myyjä ei tajua yhtäkään noista??

(no ok, on mahdollista, että japanini oli niin surkeaa, että myyjä kuvitteli minun kysyvän jotain vaikeampaa)

kimochi ga yokatta~

Eipä täällä ole pahemmin aikaa kirjoitella, ainakaan samaan aikaan kun nettiä. Kaverin luona Hyogon (Kansaista vähän vielä länteen) maaseudulla on ollut oikein mukavaa. Tässä lähinnä saapumispäiän fiiliksiä, koska sen jälkeen en ole ehtinyt kirjoitella pahemmin.

Olin jo unohtanut, jos olin sitä koskaan oppinutkaan, että Japani on todella kaunis maa. Jonakin päivänä haluan niille vuorille, jotka näin lentokoneesta, ja merenrantaankin tahtoisin, ja kaikkiin pieniin sieviin pikkukaupunkeihin.

Olin samoin unohtanut, miten raivostuttava on japanilaisen suurkaupungin (kuten Nagoyan) äänimaisema. Kaikkialta kuuluu piipitystä ja kaikkialla on ihmisiä, erityisesti junien ja bussien kuulutusten määrä ahdistaa tai huvittaa suomalaista – kooman tasosta riippuen. Tällä hetkellä olen aikaeroväsymyksen lisäksi pienessä kuumeessa, joten kooman määrä on melkoinen. Onneksi toistaiseksi ei ole tarvinnut kuin jonottaa, istua kulkuneuvoissa ja kysellä, onko missäkin ruuassa lihaa vai ei. Luottaisinpa omaan lukutaitooni sen verran, että uskaltaisin itse tulkita konbinien ruokien pakkausselosteita...

Päivän tehtihetki oli ehkä Osaka Sky Building -pilvenpiirtäjä, jonka reissulta en odottanut mitään ihmeellistä, mutta yllätyin todella positiivisesti.

Ensinnäkin tornin juurella oli jotain suupielet sekunneissa hymyyn kääntävää: ”saksalainen” joulutori willkommen-toivotuksineen, katakanalla kirjoitettuine hehkuviini- ja piparimainoksineen lasten junaradalla ja karusellilla höystettynä. Joulu(teko)kuusikin oli aivan valtava, ja vilkkui illan pimennyttyä jokseenkin psykedeelisesti. Vaikka on vasta aatonaatonaatto, on oma tunnelmani tämän kaiken johdosta liisaihmemaisella tavalla nyrjähtäneen jouluinen ja iloinen.

Riippuvaa puutarhaa ei nimestä huolimatta löytynyt, mutta näköalahissi, -rullaportaat ja itse katselutasanne olivat upeita. Kun Tokiossa olimme katselemassa maailmaa pilvepiirtäjästä, olimme yhtä korkeiden talojen keskellä sateessa, mutta nyt näkymä oli aivan toinen. Torni seisoi jokseenkin yksinään – tosin vieressä oli valtava rakennustyömaakuoppa – ja näkymää riitti joka suuntaan. Näkyi joki, ympäröiviä kukkulan kokoisia vuoria, aseman ympäristön pilvenpiirtäjät ja kaikenkaikkiaan uskomattoman heterogeeninen japanilainen kaupunkimaisema. Lisäksi aurinko sattui laskemaan aika lailla juuri kun olin ylhäällä, joten näin sekä päivä- että yömaiseman. Vaikka rakastan luontoa ja pieniä kaupunkeja, Sky Buildingista tuli heti suosikkinäköalakohteeni maailmassa. Sinne täytyy päästä uudestaan, haluan ihailla tuota maisemaa jonkun kanssa.

Osakasta jatkoin illalla ystäväni luo Hyogon maaseudulle. Sielläkin on ollut upeaa. Joo, olen kuullut, että japanilaiset ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia, mutta silti ;___; olemme ystäväni kanssa saaneet autokyytejä ja söimme perheen kanssa illallista (samoja oppikirjoja käyttäneet japanistit osaavat hihitellä kanssani sille, kun isoisä kertoi, että "nämä ovat minun kasvattamiani vihanneksia" :D). Meidät vieläpä vietiin onseniin. Voin kertoa kylpeneeni tähtitaivaan alla, mutta enhän minä ilman silmälaseja kyllä nähnyt kuin lentokoneita...

ittekimasu~

Se ois sitten lähtö edessä tänään. Vielä pitäisi etsiä aika monta tavaraa ja sulloa kaikki laukkuun, onneksi aikaa on vielä melkein tarpeeksi.

Taas Japaniin \o/

...taas flunssaisena...

Koitan kirjoitella tänne kuulumisia, ja uuden vuoden jälkeen Suomeen palattua spämmiä toki valokuvia tänne. En tosin jaksa ottaa isoa kameraa mukaan, joten kuvanlaadusta tulee huimaavaa.

Valmisteluista ja suunnittelusta

Tiesittekö, että sivistyneet ihmiset pitävät kuulemma kaikkia elatiivi-otsikoita (=valmisteluiSTA) intertekstuaalisina viittauksina johonkin todella muinaiseen esseeseen? Itse opin tuon lukiossa äidinkielen tunnilla, esseistin nimeä en sentään muista.

Suunnitelmien tekeminen on iloinen asia, varsinkin jos niitä ehtii tehdä hyvissä ajoin. Tämänkertainen Japanin-matka on sellainen, jota olen kaiken kiireen lomassa ehtinyt jo suunnitella. Majoituskin löytyy vihoviimeistä yötä lukuunottamatta.

Ensimmäisen päivän vietän luultavasti jet lag -sekoillen Osakassa. Illalla tapaan ystäväni ja pääsen hänen luokseen yöksi isojen kaupunkien ulkopuolelle. Seuraavan päivän käytän luultavasti siellä, koska haluan nähdä muutakin Japania kuin ne perinteisimmät turistikaupungit, ainakin jos ystäväni ehtii näyttää minulle paikkoja.

Kolmantena päivänä vaihdan majapaikkaani kiotolaiseen hostelliin - tällä kertaa kaupungin itälaidalle (ilmeisesti, en ole vielä katsellut kovin tarkkaan kartasta, missä hostelli on. Sen verran halpa ja hyvät arvostelut saanut se oli, että varasin vain mahdollisimman nopeasti viimeisen paikan sieltä.) Ensimmäisen Kioto-päivän pyörin luultavasti siellä idässä, koska en siellä ehtinyt viimeksi juuri pyöriä. Kiyomizuderakin on vielä näkemättä.

Kioton päivien järjestyksen päätän luultavasti säiden mukaan. Jonakin päivänä aion Hiroshimaan - olen halunnut käydä siellä jo pitkään, vaikka en usko museoiden ja muistomerkkien kiertämisen olevan hauskaa vaan pikemminkin surullista/ankeaa/ahdistavaa. Pitää sinne silti mennä - ja onhan Hiroshiman seutu tunnettu myös herkullisesta okonomiyakistaan...

Kiotossa minulta on erinäisten temppelien lisäksi näkemättä ainakin Nijon linna ja keisarillinen palatsi, vaikka kumpaakaan en ole kuullut mitenkään erityisen jännäksi sanottavan. Sagashiyaman (meniköhän nimi oikein?) bambumetsässäkin voisi käydä, ja juna-asemalla oleva "iso supermarketti" pitää katsastaa - en päässyt isoon ruokakauppaan viimeksi kuin kerran!

Aika moneen tuttuun paikkaan aion kyllä - ainakin pukumuseoon on pakko päästä, ja Teramachiin ostoksille rauhassa. Ostoslistaa on muutenkin kertynyt, harkitsen esimerkiksi oppikirjojen ja vastaavien raahaamista Japanista, mutta pitää toki ensin varmistaa, saisiko netistä halvemmalla tai kätevämmin. Viimeksi en loppujen lopuksi ostanut kovin paljon krääsää, saa nähdä miten onnistuu tällä kertaa.

Joku Kioto-päivistä kuluu varmaan Osakassa, jossa en viimeksi tosiaan ehtinyt käymään. Sen nähtävyyksistä en vielä tiedä paljon mitään, mutta eiköhän sieltä löydy nähtävää useammalle päivälle. Viimeinen yö ja viimeinen päivä kuluvat mitä luultavimmin Nagoyassa, joka ei kuulemma ole erityisen jännä paikka, mutta näenpähän senkin (lento lähtee sieltä kuitenkin). Olisi hauska saada sinne Couchsurfingin kautta majoitus, mutta katsotaan onnistuuko se, varsinkin kun uusivuosi on siinä vaiheessa ihan nurkan takana.

Sinne meni nekin kesätyörahat

En voinut vastustaa Finnairin lentotarjouksia ja ostin jälleen liput Japaniin. Tällä kertaa olen lähdössä matkaan keskellä talvea ja yksin. Saa nähdä mitä matkasta tulee - varsinaisesti en ole yksin käynyt missään, jos lentoja siskon luo tai kielikurssia Maltalla ei lasketa.

Ostin lennot Nagoyaan, sillä ne olivat halvempia kuin Kansain lennot ja pääsenpähän näkemään vilauksen tuostakin kaupungista. Tarkoitus olisi kuitenkin viettää suurin osa aikaa Osakan-Kioton seuduilla, koska nuo paikat minua kiinnostavat, mutta aion myös käydä Hiroshimassa, sillä ajatus on kiehtonut ja pelottanut minua vuosikaudet. Minulla olisi myös 1000 origamikurkea, jotka voisin viedä sinne toivoakseni rauhaa. (Kyllä, olen idealisti ja uskon hassuihin asioihin.)

Saa nähdä, millaisen majoituksen saan - aion yrittää couchsurfingin kautta, ja ensi sijaisesti jo tapaamieni japanilaisten kautta, mutta katsotaan onnistaako. Jos Kioton hostellissamme on yhden hengen huoneita vapaana, voisin harkita kyllä sitäkin, sillä paikka oli erittäin kelvollinen. Voisin myös kuvitella eksyväni hieman vähemmän, jos majoittuisin samassa paikassa kuin viimeksi : D

Odotan mielenkiinnolla myös sitä, tuleeko joulusta paras ikinä, kamalin ikinä vai jotakin siltä väliltä. En ole sitä ihmistyyppiä, joka ostaa yksisuuntaisia lentoja tai liftaa koko kesän, tämä reilun viikon Japanin reissu on minulle juuri sopivan kokoinen seikkailu.

Rakkaat fuksit ja te kaikki muut, jotka ette ole ihan vielä myyneet sieluanne

Suosittelen lämpimästi japanin opiskelua, kunhan muistaa, että se on elämänpituinen tie ja kiinalaisen sananlaskun sanoin, soutamista nousuvettä vastaan. Jos herkeää soutamasta, huomaa hetkessä unohtaneensa kilokaupalla kirjoitusmerkkejä ja kieliopin yksityiskohtia.

Sain yhden ainoan oikeasti hyvän ohjeen, joka ei ollut itsestäänselvä, ennen yliopisto-opintojeni alkua. Luen blogeja aika vähän, mutta päädyin jonkun sempain blogiin, jossa hän kertoi ensimmäisten vuosien opinnoistaan. Hänellä oli, kuten minullakin ja monella muulla japanifuksilla, jo taustaa japanin opiskelusta, ja hän antoi yhden minulle mieleen jääneen ohjeen:

Jos sinulla on suinkin aikaa, opiskele kanjeja ennalta.

Se auttaa niin monessa. Se auttaa (tentteihin) kertaamisessa, kun on ensi kertaa opiskellut merkit jo kuukausia sitten. Se ennaltaehkäisee valtavien kotiläksykasojen syntymistä. Se auttaa oppikirjan (jossa kanjit tulevat ihan eri järjestyksessä) sanaston opiskelua ja merkkien tunnistamista. Se antaa vapauden opiskella merkkejä milloin haluaa, millä tahdilla haluaa ja miten haluaa.

Itse en erityisemmin pitänyt tavasta, jolla merkkejä varsinaisesti opetettiin, joten saatoin samaan aikaan opiskella vaikka puolen vuoden päästä käsiteltäviä merkkejä ja käyttää ajan mielestäni hyödyllisesti : )

Tämän vuoden fuksit, tulevat fuksit. kaikki muut japanin opiskelua nyt tai myöhemmin aloittelevat, rakastakaa kanjeja. En ymmärrä, miksi opiskelette japania, jos ette rakasta kanjeja edes jossain määrin, tai edes yritä oppia rakastamaan. Järjestytkin avioliitot voivat toimia, kunhan todella yritätte oppia rakastamaan.

Mina-san, gambatte~!

Kauneus

Pariin viikkoon en ole opiskellut uusia kirjoitusmerkkejä enkä varsinkaan kerrannut aiempia, mutta eilen aloitin jälleen ja rakastuin oikopäätä. Kuinka olen voinut hylätä merkit näin pitkäksi aikaa? Japanin kirjoitusjärjestelmä on kieroutunut, monimutkainen, aivan turhan hankala ja loputtoman kaunis.

En ymmärrä, miten kukaan viitsii opiskella sitä ilman minkäänlaista tietämystä merkkien historiasta tai edes radikaaleista, merkin osista. Minua niiden tietäminen (ja osittain myös itse keksityt kuvitteelliset etymologiat) auttavat todella paljon, ja merkki merkiltä rakkauteni tuohon kieleen kasvaa.

Yksi merkeistä kauneudelle koostuu osista 'suuri' ja 'lammas'. Nykyihmisen voi olla vaikea nähdä logiikkaa, mutta ilmeisesti sellainen on joskus ollut. Sen sijaan tällä hetkellä opiskelemani kanjikirjan kappaleen merkeillä on upeita tarinoita, erityisesti kanjilla wasu(reru). 'Kuollut' ja 'sydän' merkitsevät unohtamista. Jos unohtaa, sydän kuolee.

Kun aloin tämän tuoreimman kanjien opiskelukierroksen (kenties kolmannen, neljännen tai viidennen, en muista enää) viime syksynä, keksimme poikaystävän kanssa hassunhauskoja muistisääntöjä. "Jos hella kiehuu lujalla, keittämiseen kuluu vain lyhyt aika" (lyhyt), "Parta-ankka lukee lehteä" (uusi: merkistä muodostuu yhdyssana 'sanomalehti'), "Riisi, jonka päällä on risti: zombiriisi: zombit tulevat" (tulla) ja niin edelleen. Tuollaisia tarinoita tuskin unohtaa vuosienkaan kuluessa, ja esimerkiksi parta-ankka on ilmestynyt myöhempiinkin muistisääntöihin...

Nykyään rakastan kuitenkin nimenomaan loogisia ja todellisiin radikaaleihin perustuvia tarinoita. Itse vihkoon kirjoittamastani radikaalilistasta on ollut paljon hyötyä merkkejä opetellessa. Aina radikaaleista ei ole apua, koska osa merkeistä on aikojen kuluessa menettänyt kaiken alkuperäisen loogillisuutensa, mikäli sellaista on koskaan ollutkaan, mutta silloin on aika keksiä juttuja parta-ankasta, tai lähteellä kylpevästä kuninkaasta.

PS. Itse en käytä likimainkaan puhdasta Heisigin metodia kanjien opiskeluun, mutta olen inspiroitunut siitä, ja suosittelen muitakin inspiroitumaan : ) Aiheesta on upea blogimerkintä täällä, mutta kannattaa googlailla myös kriittisiä näkemyksiä aiheesta, sellaisiakin toki on

Muutamia matkavalokuvia (viimein)

Facebook-kaverini ovat näistä useimmat jo nähneetkin, mutta omistankin tämän postauksen teille, jotka ette kyseistä mediaa käytä : )

Matkareittimme oli lento Naritaan, juna Tokion kautta Kiotoon, Kiotossa neljä yötä (jona aikana päiväretki Naraan), sitten Tokioon junalla ja siellä kaksi yötä, ja lopuksi vielä yksi yö Naritassa ennen paluulentoa. Ensimmäinen kuva on hämäyksen vuoksi viimeisestä turistikohteestamme, Naritasanin temppelin puutarhasta. Puisto osoittautui matkan upeimmaksi luontokohteeksi, eikä turistejakaan tuntunut olevan paikalla kuin muutama. Ihan vain tuon puutarhan takia kannattaa käydä Naritan kaupungissa.

Myös seikkailupaikkoja tuosta metsäisestä puistosta löytyi (toisen kuin jostain Asakusasta tai Kultaisen paviljongin luota)

Nyt jos vaikka yrittäisi kronologisesti (halusin vain välttämättä aloittaa tuolla Narita-kuvalla :3). Matkan tähtihetkiä oli ehdottomasti Kyoto Costume Museum. Olen palloillut sen nettisivuilla ekan kerran jo vuonna 2009, ja päättänyt ehdottomasti mennä kyseiseen museoon. Pieni museo ei ollut helppo löytää, ensin kävelimme väärään suuntaan ja sitten emme muuten vain meinanneet löytää taloa. Kysyimme mm. jostakin modernin talon alakerran temppelistä, onko kyseinen paikka museo :D

Tiesin onneksi ennalta, että paikka on pieni, muuten olisin varmaan pettynyt vähän. Toisessa huoneessa oli Genjin tarina -nukkekoti - rakastan nukkekoteja, rakastan Genjin tarinaa, rakastan kyseisen aikakauden pukuja. Jos matkaseura ei olisi käynyt kärsimättömäksi, olisin varmana ihaillut taloa tuntikausia. Nukkekodin lisäkdi museossa esiteltiin muutamia heian-kauteen liittyvien esineiden rekonstruktioita - ja muutamaa aikakauden tyylistä pukua. Saimme molemmat pukeutua sellaisiin (kuvassa kuitenkin lisäkseni vain patsas : P), eikä tuon hetken hienoudelle oikein ole sanoja. Vaikka naisten puvusta puuttuikin ties kuinka monta välikerrosta. Vaikka eihän se oikeasti tuntunut erikoiselta. Mutta silti. Ihan varmasti menen tuohon museoon uudestaankin joskus kun palaan Kiotoon :)

Kiotosta, tarkemmin Heian Jingu-pyhätön pihalta, on myös tämä useita japanikliseitä yhdistävä kuva. Siihen on photoshopattu nuoli, jotta katsoja varmasti huomaa juoma-automaatin, joita oli kaikkialla: myös pyhättöjen ja temppeleiden pihoilla.

Tokiota ja ehkä lisää Kiotoakin on luvassa sitten, kun jaksan kirjoitella taas ja muokata lisää kuvia.

tadaima

Viikon matka kuluu nopeasti. Paljon ehdin nähdä, paljon jäi näkemättä.

En rakastunut hullun lailla enkä vastaavaa, mutta reissu oli hyvä. Haluan uudestaan sekä jo nähtyihin kaupunkeihin että mahdollisimman moniin uusiin paikkoihin.

Heian Jingu, Kioto

Tällä hetkellä väsyttää liikaa, että jaksaisi kirjoittaa mitään erityisen hohdokasta. On ylipäänsä vaikea miettiä, onko minulla mitään ihmeellistä sanottavaa - Japani oli paikka siinä missä muutkin. Vaikka vieläkin tuntuu vähän epätodelliselta, että minä toden totta kävin siellä. Että ihan oikeasti näin kultaisen temppelin ja Akihabaran, uskalsin avata suuni japaniksi, opin käyttämään Kioton metroa ja aasialaisia vessoja ja mitä kaikkea matkalla nyt koinkaan.

tanoshikatta

On hauskaa olla matkalla maassa, jossa elämyksia ovat kaiken muun ohella ruokakaupat, syöminen ja tietysti vessat (paras kunnioitettu käsienpesupaikka tähän mennessä oli perinteiseen japanilaiseen tyyliin hienoksi laitettu paikka, tietysti scifistisella pöntöllä varustettuna ja kylmalla käsienpesuvedella.)

tavalliset turistiroinakaupatkin ovat ihania - saa nähdä löydämmekö jääkaappimagneettia, sillä euroopassa nähtyjen roinien sijaan tarjolla on lähinna viuhkoja, kirjetarvikkeita, kukkaroita, hiuslaitteita...

tänään juoksimme läpi pahimpia turistirysiä ja opimme ajamaan bussilla. Tosin vieläkin tekisi kovasti mieli maksaa bussiin noustessa eikä poistuessa. Bussit eivät muuten todellakaan ole ainoa asia joka toimii about päinvastoin kuin luulisi, myös mm. vesihanat ja kannet aukeavat toisinaan ihan kummallisesti.

parasta tähän asti arkielamysten lisäksi: PUKUMUSEO nukkekoteineen ja fushimi inarin torii-porttikäytävät.

niin ja osa kirsikoista kukkii yhä!

otsukaremashita

Täällä sitä ollaan. Vaikea vieläkään uskoa, että animesta ja kirjoista tuttu maa on oikeasti olemassa, että katujen sahkoviritelmat, ostoskadun kävelykeppi tai hyljepehmolelukaupat, scifivessat ja kumartelevat asiakaspalvelijat ovat todellisuutta.

toisaalta Enimmäkseen tuntuu varsin normaalilta. Mitä nyt väsyttää esim ihan sikana.

tärkein opittu kanji tähän mennessä: an, punapaputahna.terveisin olen ostanut kahdesti silla täytettyä leipää. Tai siis leivaksi luulemaani asiaa...

opittua myös: tulen toimeen japaniksi ihan tarpeeksi. Myös silloin, kun huoneeseen ilmestyy pelkkää japania puhuva setä opastamaan jotain vedenkeittimeen liittyvaa :D

ps. Pahoittelut kieliopista yms., inhoan tabletilla kirjoittamista...

Just niin kuin Strömsössä

Mä olen aina halunnut kokeilla miltä tuntuu elämäni ensimmäinen yhdeksän tunnin lentomatka ja sitä seuraava aikaerorasitus flunssaisena. Olen myös aina halunnut tehdä kansatieteellisen kokeen siitä, miten japanilaiset suhtautuvat flunssaisena pärskivään ulkomaanelävään.

Mutta oli flunssaa tai ei, niin kohta on edessä Japani. Hurjaa.

(ja tätä stressin määrää :D matkavalmisteluihin liittyvää edestakaisin juoksenteluakin on ollut vaikea flunssan takia toteuttaa, sekin vaikeuttaa matkustamiseen orientoitumista.)

Kirsikankukkaennusteet ja matkakuume

opin lukemaan
sääennusteen, enkä nyt
ehdi läksyjä
luen netistä milloin
kukkivat Yoshinon puut

Saattaa olla, että Yoshinon kirsikat kukkivat vielä silloin, kun pääsen lopultakin Japaniin. Ainakin osa puista.

Nyt toivotaan hyvää säätä. Todella toivotaan. Ei sillä väliä jos matkan aikana sataa, kunhan kirsikat eivät varise ennen kuin ehditään Yoshino-vuorelle!

(toinen versio samasta tankasta)

ensin opetat
lukemaan sääennusteen
sitten oletat
minun ehtivän tehdä
läksyt kun kirsikka kukkii

Lopultakin

Lopultakin.

Ties kuinka monen vuoden haaveilun jälkeen minulla on ostettuna lentoliput Japaniin. Pääsiäisloman aikaan, vain viikko, yksi vaivainen viikko.

Tätä hepulin ja matkakuumeen määrää!

Niin monta paikkaa joissa haluaisi käydä.

Niin paljon asioita joita pitäisi selvittää ennen matkaa. Huomaan, etten tiedä loppujen lopuksi Japanista matkailijan kannalta juuri mitään: olen parhaani mukana vältellä matkaoppaiden ja sen tapaisten lukemista, etten kuolisi matkakuumeeseen.

Nytkin pitäisi tehdä jotain ihan muuta kuin suunnitella matkaa, mutta vähän vaikea keskittyä kirjoittamaan ruotsin esseitä kuin mikä tahansa matkaan liittyvä juna-aikatauluista karttojen tuijotteluun ja budjetin laskeskeluun kiinnostaisi enemmän.

Jos mitään ei mene pahasti pieleen, viiden viikon päästä olen Japanissa. Hirvittää. Kovasti.

Mietteitä klassisen runouden tiimoilta

Lähdin opiskelemaan japania ensisijaisena unelmanani kääntää klassisella japanilla kirjoitettuja tekstejä suomeksi. Olen opiskellut nyt yliopistossa reilut puoli vuotta (ja viihtynyt erinomaisesti, nopeana välihuomiona), ja tuo unelma on jo alkanut murentua. Osaan nykyjapania sen verran, että osaan tilata ruokaa, kertoa syöneeni ja sitten katsoneeni televisiota tai kuvailla, että Suomi on kylmä ja kaunis maa. Klassiseen japaniin olen päässyt sukeltamaan, ainakin ihan pikkuisen, Japanin klassinen runous -kurssilla (jolla ei siis vaadita kielitaitoa eikä sinäänsä opetetakaan kieltä, kieli on vain väline).

Tuo sukellus on ollut kuin olisi pudonnut yllättäen jäihin kesken meren ylityksen.

Klassinen japani vaikuttaa hirveältä kieleltä.

Siinä on niin paljon vihaamiani piirteitä: agglunitoivan kielen piirteitä ja fonomorfologiaa, eli yksinkertaisemmin ilmaistuna: sanat taipuvat ja äänteet muuttuvat samalla toisiksi loputtoman monien sääntöjen kautta.

Klassinen japani vaikuttaa loputtoman vaikealta oppia. Vaikka osaisin nykyjapania paljon paremmin, ei se helpottuisi luultavasti juurikaan.

Klassinen japani vaikuttaa upealta. Juuri sellaiselta, jolle haluan uhrata aikaa. Sen opiskelu vaikuttaa vielä nykykieltäkin makeammalta kärsimykseltä. Kuinka voisin olla rakastumatta kieleen, jossa on sellaisia sanoja kuin "omuisubeki": 'ajatus, jonka on mentävä ohi'? Kuinka voisin olla rakastumatta kieleen, joka on noin viehättävä sekasotku kielioppia, jota lisäksi käytetään puutteellisesti?

Haukon henkeäni klassisen kielen hyytävyydessä ja olen onnellinen.

Se miksi unelmani on murtunut, on se, että tuon kielen kääntäminen vaikuttaa luento luennolta yhä mahdottomammalta. Tankarunojen suomentaminen on kuin kirjoittaisi Shakespearea viidellä kirjaimella, tai siten, että joutuisi tilanpuutteessa jättämään jokaisesta sanasta puolet pois.

Uskon toki siihen, että kieliä voi kääntää jokseenkin tyydyttävästi toisiin kieliin. Mutta en ole varma, pystynkö minä koskaan siihen. Sitä suuremmalla syyllä: haluan oppia vanhaa japania. Vaikka en oppisi kääntämään, voin ainakin itse lukea tekstejä tuolla kielellä.