keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Mietteitä klassisen runouden tiimoilta

Lähdin opiskelemaan japania ensisijaisena unelmanani kääntää klassisella japanilla kirjoitettuja tekstejä suomeksi. Olen opiskellut nyt yliopistossa reilut puoli vuotta (ja viihtynyt erinomaisesti, nopeana välihuomiona), ja tuo unelma on jo alkanut murentua. Osaan nykyjapania sen verran, että osaan tilata ruokaa, kertoa syöneeni ja sitten katsoneeni televisiota tai kuvailla, että Suomi on kylmä ja kaunis maa. Klassiseen japaniin olen päässyt sukeltamaan, ainakin ihan pikkuisen, Japanin klassinen runous -kurssilla (jolla ei siis vaadita kielitaitoa eikä sinäänsä opetetakaan kieltä, kieli on vain väline).

Tuo sukellus on ollut kuin olisi pudonnut yllättäen jäihin kesken meren ylityksen.

Klassinen japani vaikuttaa hirveältä kieleltä.

Siinä on niin paljon vihaamiani piirteitä: agglunitoivan kielen piirteitä ja fonomorfologiaa, eli yksinkertaisemmin ilmaistuna: sanat taipuvat ja äänteet muuttuvat samalla toisiksi loputtoman monien sääntöjen kautta.

Klassinen japani vaikuttaa loputtoman vaikealta oppia. Vaikka osaisin nykyjapania paljon paremmin, ei se helpottuisi luultavasti juurikaan.

Klassinen japani vaikuttaa upealta. Juuri sellaiselta, jolle haluan uhrata aikaa. Sen opiskelu vaikuttaa vielä nykykieltäkin makeammalta kärsimykseltä. Kuinka voisin olla rakastumatta kieleen, jossa on sellaisia sanoja kuin "omuisubeki": 'ajatus, jonka on mentävä ohi'? Kuinka voisin olla rakastumatta kieleen, joka on noin viehättävä sekasotku kielioppia, jota lisäksi käytetään puutteellisesti?

Haukon henkeäni klassisen kielen hyytävyydessä ja olen onnellinen.

Se miksi unelmani on murtunut, on se, että tuon kielen kääntäminen vaikuttaa luento luennolta yhä mahdottomammalta. Tankarunojen suomentaminen on kuin kirjoittaisi Shakespearea viidellä kirjaimella, tai siten, että joutuisi tilanpuutteessa jättämään jokaisesta sanasta puolet pois.

Uskon toki siihen, että kieliä voi kääntää jokseenkin tyydyttävästi toisiin kieliin. Mutta en ole varma, pystynkö minä koskaan siihen. Sitä suuremmalla syyllä: haluan oppia vanhaa japania. Vaikka en oppisi kääntämään, voin ainakin itse lukea tekstejä tuolla kielellä.