maanantai 3. marraskuuta 2014

Valmisteluista ja suunnittelusta

Tiesittekö, että sivistyneet ihmiset pitävät kuulemma kaikkia elatiivi-otsikoita (=valmisteluiSTA) intertekstuaalisina viittauksina johonkin todella muinaiseen esseeseen? Itse opin tuon lukiossa äidinkielen tunnilla, esseistin nimeä en sentään muista.

Suunnitelmien tekeminen on iloinen asia, varsinkin jos niitä ehtii tehdä hyvissä ajoin. Tämänkertainen Japanin-matka on sellainen, jota olen kaiken kiireen lomassa ehtinyt jo suunnitella. Majoituskin löytyy vihoviimeistä yötä lukuunottamatta.

Ensimmäisen päivän vietän luultavasti jet lag -sekoillen Osakassa. Illalla tapaan ystäväni ja pääsen hänen luokseen yöksi isojen kaupunkien ulkopuolelle. Seuraavan päivän käytän luultavasti siellä, koska haluan nähdä muutakin Japania kuin ne perinteisimmät turistikaupungit, ainakin jos ystäväni ehtii näyttää minulle paikkoja.

Kolmantena päivänä vaihdan majapaikkaani kiotolaiseen hostelliin - tällä kertaa kaupungin itälaidalle (ilmeisesti, en ole vielä katsellut kovin tarkkaan kartasta, missä hostelli on. Sen verran halpa ja hyvät arvostelut saanut se oli, että varasin vain mahdollisimman nopeasti viimeisen paikan sieltä.) Ensimmäisen Kioto-päivän pyörin luultavasti siellä idässä, koska en siellä ehtinyt viimeksi juuri pyöriä. Kiyomizuderakin on vielä näkemättä.

Kioton päivien järjestyksen päätän luultavasti säiden mukaan. Jonakin päivänä aion Hiroshimaan - olen halunnut käydä siellä jo pitkään, vaikka en usko museoiden ja muistomerkkien kiertämisen olevan hauskaa vaan pikemminkin surullista/ankeaa/ahdistavaa. Pitää sinne silti mennä - ja onhan Hiroshiman seutu tunnettu myös herkullisesta okonomiyakistaan...

Kiotossa minulta on erinäisten temppelien lisäksi näkemättä ainakin Nijon linna ja keisarillinen palatsi, vaikka kumpaakaan en ole kuullut mitenkään erityisen jännäksi sanottavan. Sagashiyaman (meniköhän nimi oikein?) bambumetsässäkin voisi käydä, ja juna-asemalla oleva "iso supermarketti" pitää katsastaa - en päässyt isoon ruokakauppaan viimeksi kuin kerran!

Aika moneen tuttuun paikkaan aion kyllä - ainakin pukumuseoon on pakko päästä, ja Teramachiin ostoksille rauhassa. Ostoslistaa on muutenkin kertynyt, harkitsen esimerkiksi oppikirjojen ja vastaavien raahaamista Japanista, mutta pitää toki ensin varmistaa, saisiko netistä halvemmalla tai kätevämmin. Viimeksi en loppujen lopuksi ostanut kovin paljon krääsää, saa nähdä miten onnistuu tällä kertaa.

Joku Kioto-päivistä kuluu varmaan Osakassa, jossa en viimeksi tosiaan ehtinyt käymään. Sen nähtävyyksistä en vielä tiedä paljon mitään, mutta eiköhän sieltä löydy nähtävää useammalle päivälle. Viimeinen yö ja viimeinen päivä kuluvat mitä luultavimmin Nagoyassa, joka ei kuulemma ole erityisen jännä paikka, mutta näenpähän senkin (lento lähtee sieltä kuitenkin). Olisi hauska saada sinne Couchsurfingin kautta majoitus, mutta katsotaan onnistuuko se, varsinkin kun uusivuosi on siinä vaiheessa ihan nurkan takana.