Sendaissa ei kuulemma ole mitään nähtävää, enkä minä Sendain takia tullutkaan. Tulin katsomaan Matsushimaa, Mäntysaaria, kuten kuluneen neljänsadan vuoden aikana aika moni muukin. Kun Bashoo kävi siellä, oli paikka tunnettu jo 40 vuotta yhtenä Japanin kolmesta vaikuttavimmasta maisemasta.
Kaunistahan siellä oli. Turisteja oli kyllä enemmän kuin 1600-luvulla.
Ajattelin nykymatkustamisen helppoutta. Edosta Sendaihin on 1,5 tuntia luotijunalla, Matsushimaan pienemmällä junalla puolisen tuntia lisää. Montakohan päivää Bashoo kulki?
Ja silti isoilta osin itse maisema on sama.
Toohokussa oli enemmän tsunamivaroituksia kuin muistan muualla meren rannalla nähneeni. Couchsurfing-hosti näytti kuvia Matsushiman temppelistä, jossa Bashookin kävi, ja pahoitteli, että isot puut oli jouduttu tsunamin jälkeen kaatamaan ja tilalla oli vain vauvapuita. No, eivät ne edellisetkään tainneet ihan Bashoon ajalta olla. Hän saattoi nähdä nuoria tai vanhoja puita, ei voi tietää.
Seuraavanakin päivänä päädyin yllättäen Bashoon jalanjäljille. Ajoimme hostin kanssa junalla Yamagatan prefektuurin puolelle Yamaderaan. Nyt kun katselen Bashoon reittiä, niin opin, että hän teki erikseen monenkymmenen kilometrin mutkan käydäkseen siellä. Se ei ollut parin tunnin reissu.
Yamadera, itse temppeli, mutta erityisesti vuorelta pieneen laaksoon avautuva näköala jäivät mieleen ehkä vielä Matsushimaakin kirkkaampina.
En ole koskaan ollut näin 奥, näin syvällä maaseudulla. Ihmisen tekemää oli temppeli ympärillä ja pieni kylä laaksossa, mutta seuraaviin laaksoihin ei nähnyt, oli vain vuorten syvä vihreys.
Eihän se toki kuvissa näytä miltään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti