Kerran kauan sitten joku istutti kaksi kamferipuuta pienen pyhäkön
sisäänkäynnille vähän Nagasakin ulkopuolella. Siitä on nyt noin 400 tai
500 vuotta, pyhäkkökin oli silloin vielä nuori.
9.8.1945 klo 11.02 aamulla pilvipeite raottui hetkeksi Nagasakin yltä ja jo peruuntumaisillaan ollut sotilasoperaatio pystyttiin viemään päätökseen.
Pommi ei osunut kaupungin keskustaan, mutta se osui 800 metrin päähän tästä Sannoo-pyhätöstä. Itse pyhätöstä ei jäänyt jäljelle juuri mitään (kuten ei mistään muustakaan lähistöllä), mutta sen ulompi kivinen torii-portti tuhoutui vain puoliksi, puolikas jäi seisomaan. Se on yhä paikallaan.
9.8.1945 klo 11.02 aamulla pilvipeite raottui hetkeksi Nagasakin yltä ja jo peruuntumaisillaan ollut sotilasoperaatio pystyttiin viemään päätökseen.
Pommi ei osunut kaupungin keskustaan, mutta se osui 800 metrin päähän tästä Sannoo-pyhätöstä. Itse pyhätöstä ei jäänyt jäljelle juuri mitään (kuten ei mistään muustakaan lähistöllä), mutta sen ulompi kivinen torii-portti tuhoutui vain puoliksi, puolikas jäi seisomaan. Se on yhä paikallaan.
Puut menettivät kaikki lehtensä, eikä kukaan uskonut niiden selvinneen.
Toisin kävi.
Puut alkoivat puskea uutta lehteä ja uutta runkoa.
Yhtä vakaina kuin yksijalkainen kivinen portti ne seisovat muistuttamassa meitä luonnon voimasta.
Nykyään Sannoo jinja (山王神社) sijaitsee keskellä kaupunkialuetta, vähän kuitenkin sivussa pääkadulta, jolla kolistelevat raitiovaunut. Kun pikkukatuja myöten saavuttaa vielä parit portaat yksijalkaiselta toriilta kuljettuaan puut, alkaa olla jo täysin hiljaista.
En ole koskaan ollut pyhemmässä paikassa.
Siltä minusta tuntui. Ihan mistään uskonnosta riippumatta.
En ole ennen nähnyt tuollaisia puita on muualla kuin animessa. Ne olisivat jo ilman tarinaansa taianomaisia, mutta nyt vielä paljon vahvemmin.
Ja paikka oli muutenkin kaunis. Hiljainen, rauhallinen, puita, kasveja.
Ja origamilinnut. Yksi setti niitä näkyy tämän kuvan reunalla, niitä oli lisää sekä sisempänä että toisaalta muutama myös yksijalkaisen portin juurella. Ne ovat kauneimpia rukouksia mitä tiedän, ihan mistään uskonnosta riippumatta. Rukouksia rauhan puolesta.
Ja kokonaisuuden teki vielä kokonaisemmaksi takapihan perältä löytyvä vielä sisempi sivupyhäkkö. Se oli rosoinen, vain juuri ja juuri ihmisen hoitamassa ympäristössä eikä villissä paikassa, juuri ja juuri niin huolehdittu, ettei se näyttänyt hylätyltä.
En osaa päättää, haluaisinko palata tuonne, jos tilaisuus joskus tarjoutuu, vai haluanko muistaa ikuisesti vain tämän päivän vierailun taian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti