kurisumasu no yama

Jouluaaton sää oli hyvä, ja päätimme lähteä couchsurfing-hostini kanssa yhdessä ylös viereistä vuorta. Alkumatka oli varsin raskas, mutta tahti oli miellyttävä ja aurinkoinen aamupäivä kaikinpuolin ihana. Polkua käyttivät jäljistä päätellen myös villisiat, ja aikaisin aamulla olisi voinut nähdä kuulemma vaikka mitä eläimiä. Muita kulkijoita oli vähän, mutta aina välillä tuli vastaan joku, jota tervehtiä. Ja yksi setämies, joka halusi tietää onko Suomi se maa, jossa syödään haisevaa kalaa (??).
Raskaan alun jälkeen oli vielä hyvän matkaa vähemmän jyrkkää polkua. Matka sujui mukavasti, juttelimme vähän ja kuljimme paljon myös ihan hiljaakin. Metsä oli vaihtelevaa ja komeaa, ja maisema alas Osakaan huikaiseva. Tarpeeksi ylhäältä näki myös toiselle puolelle, Naran laaksoon. Vaikea keksiä enempää adjektiiveja, mutta todellakin 気持ちがよかった.
Paikalla oli kuulemma Nara-kaudella asunut mantereelta tulleita, joilla oli ollut tiiviit yhteydet alas Naraan. Linnan paikkakin siellä oli, kuulemma aika tuoreeltaan löydettynä. Nyt ylhäällä oli söpö pyhättö Fushimi Inarista muistuttavine lukuisine portteineen, ja kun laskeuduimme siitä jonkin verran alas, suuri buddhalainen temppeli pienessä kylässä.
Paikan hotelli oli kuulemma alunperin niitä varten, jotka tulivat paikalle opiskelemaan buddhalaisuutta, eli ilmeisesti temppeli on ihan merkittäväkin. Suitsuke tuoksui, tiikeripatsaita riitti kaikenlaisia ja jälleen pääsin näkemään aika omanlaisensa temppelin
Retken kruunasi hotellin onsen. Se ei ollut valtava, mutta kai ihan oikea, ja saimme kylpeä siellä kaksistaan, vasta lähtiessämme sinne tuli muutamia muita matkalaisia. Terassille oli hostin edellisen käynnin jälkeen laitettu näkösuojaa, joten näkymä ei ollut kovin kummoinen, mutta sinistä taivastakin oli ilo tuijotella. Kuulimme kylpiessämme myös huutoa ja muuta mekkalaa, ”varmaan ne on munkit”, kuulemma täällä vuorilla uskonto on vähän omaperäisempää tai jotakin sinne päin...
Onsenin jälkeen oli pakko tai suositus syödä hotellissa, joten lounastimme siellä. Hinnat hirvittivät, ja tilasin suunnilleen halvimman onsen-udonin. Se osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä sen kaverina oli vaikka mitä pikkuherkkuja (ja kanaa...). Melkein kaikki on herkullista, eikä edes hosti tunnistanut kaikkia ruokia.
Paluumatka ei mennyt ihan putkeen, sillä hosti eksyi jossakin vaiheessa reitiltä, ja päädyimme väärälle puolelle vuorta. Kävelymatka oli jonkin verran pidempi, mutta ennen kaikkea se tuntui todella pitkältä. Onneksi mitään varsinaista väsymystä, janoa tai vastaavaa ei ollut, joten ylimääräinen lenkki ei haitannut pahasti. Naran puolen Hegurista jouduimme ajamaan noin neljällä junalla melkein tunnin takaisin Hattorigawaan, mutta pisimmän matkan saimme istua (ja hosti tietenkin nukkua), joten eipä sekään haitannut. Yllättävän tyynesti pystyimme molemmat ottamaan ylimääräisen kierroksen, hostillekin tuntui olevan ihan tavallista että eksyttiin ja matka venyi tunnin tai kaksi.