perjantai 6. tammikuuta 2017

tokio

1.
Kirjoitin postikorttia junassa matkalla Tokioon. Kortin jälkeen ajattelin, että voisi tsekata tabletilta, ollaanko jo kohta Fuji-vuoren lähellä (viimeksi onnistuttiin missaamaan se). Onneksi katsoin ensin ulos enkä tablettiin, sillä siellähän se möllötti.

Huippu pilvien peittämänä.

Uljas kuin mikä.

2.
Hyppäsin shinkansenista, vaihdoin kiireesti metroon ja siitä toiseen metroon ja lähdin nenä kiinni tabletissa suunnistamaan tapaamispaikkaan. Kun kohotin katseeni liikennevaloissa, ohi ajaa neljä carting-autoa, joista yhtä ajaa pikachu.

3.
Käärmekahvila Harajukussa. Meiltä kyseltiin, pelottaako käärme sylissä, ja tajusin, että minua pelottaisi varmaan kissakahvilassakin enemmän.

4.
Lähdin sittenkin vielä illalla Yokohamasta Tokioon katsomaan skylineä Odaibasta. Pääsin ajamaan sillä metrokartasta jo lapsena ihmettelemälläni silmukkalinjalla, ilmeisesti silmukan ainoa tarkoitus on näyttää maisemia Rainbow Brigden juurelta.

Hetken ihailin maisemaa täysin rinnoin, sitten iski hyvin vahvasti tunne, että en kuulu tänne. Ei varsinainen koti-ikävä, mutta totesin yksinkertaisesti, että ei minua kiinnosta, olisin todellakin mieluummin kylmässä ja harvaanasutussa kotikaupungissani. Hämmentävä miten nopeasti fiilis muuttui.

Kuvan kaupunki ei liity tapaukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti