opin lukemaan
sääennusteen, enkä nyt
ehdi läksyjä
luen netistä milloin
kukkivat Yoshinon puut
Saattaa olla, että Yoshinon kirsikat kukkivat vielä silloin, kun pääsen lopultakin Japaniin. Ainakin osa puista.
Nyt toivotaan hyvää säätä. Todella toivotaan. Ei sillä väliä jos matkan aikana sataa, kunhan kirsikat eivät varise ennen kuin ehditään Yoshino-vuorelle!
(toinen versio samasta tankasta)
ensin opetat
lukemaan sääennusteen
sitten oletat
minun ehtivän tehdä
läksyt kun kirsikka kukkii
maanantai 7. huhtikuuta 2014
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
Lopultakin
Lopultakin.
Ties kuinka monen vuoden haaveilun jälkeen minulla on ostettuna lentoliput Japaniin. Pääsiäisloman aikaan, vain viikko, yksi vaivainen viikko.
Tätä hepulin ja matkakuumeen määrää!
Niin monta paikkaa joissa haluaisi käydä.
Niin paljon asioita joita pitäisi selvittää ennen matkaa. Huomaan, etten tiedä loppujen lopuksi Japanista matkailijan kannalta juuri mitään: olen parhaani mukana vältellä matkaoppaiden ja sen tapaisten lukemista, etten kuolisi matkakuumeeseen.
Nytkin pitäisi tehdä jotain ihan muuta kuin suunnitella matkaa, mutta vähän vaikea keskittyä kirjoittamaan ruotsin esseitä kuin mikä tahansa matkaan liittyvä juna-aikatauluista karttojen tuijotteluun ja budjetin laskeskeluun kiinnostaisi enemmän.
Jos mitään ei mene pahasti pieleen, viiden viikon päästä olen Japanissa. Hirvittää. Kovasti.
Ties kuinka monen vuoden haaveilun jälkeen minulla on ostettuna lentoliput Japaniin. Pääsiäisloman aikaan, vain viikko, yksi vaivainen viikko.
Tätä hepulin ja matkakuumeen määrää!
Niin monta paikkaa joissa haluaisi käydä.
Niin paljon asioita joita pitäisi selvittää ennen matkaa. Huomaan, etten tiedä loppujen lopuksi Japanista matkailijan kannalta juuri mitään: olen parhaani mukana vältellä matkaoppaiden ja sen tapaisten lukemista, etten kuolisi matkakuumeeseen.
Nytkin pitäisi tehdä jotain ihan muuta kuin suunnitella matkaa, mutta vähän vaikea keskittyä kirjoittamaan ruotsin esseitä kuin mikä tahansa matkaan liittyvä juna-aikatauluista karttojen tuijotteluun ja budjetin laskeskeluun kiinnostaisi enemmän.
Jos mitään ei mene pahasti pieleen, viiden viikon päästä olen Japanissa. Hirvittää. Kovasti.
keskiviikko 5. helmikuuta 2014
Mietteitä klassisen runouden tiimoilta
Lähdin opiskelemaan japania ensisijaisena unelmanani kääntää klassisella japanilla kirjoitettuja tekstejä suomeksi. Olen opiskellut nyt yliopistossa reilut puoli vuotta (ja viihtynyt erinomaisesti, nopeana välihuomiona), ja tuo unelma on jo alkanut murentua. Osaan nykyjapania sen verran, että osaan tilata ruokaa, kertoa syöneeni ja sitten katsoneeni televisiota tai kuvailla, että Suomi on kylmä ja kaunis maa. Klassiseen japaniin olen päässyt sukeltamaan, ainakin ihan pikkuisen, Japanin klassinen runous -kurssilla (jolla ei siis vaadita kielitaitoa eikä sinäänsä opetetakaan kieltä, kieli on vain väline).
Tuo sukellus on ollut kuin olisi pudonnut yllättäen jäihin kesken meren ylityksen.
Klassinen japani vaikuttaa hirveältä kieleltä.
Siinä on niin paljon vihaamiani piirteitä: agglunitoivan kielen piirteitä ja fonomorfologiaa, eli yksinkertaisemmin ilmaistuna: sanat taipuvat ja äänteet muuttuvat samalla toisiksi loputtoman monien sääntöjen kautta.
Klassinen japani vaikuttaa loputtoman vaikealta oppia. Vaikka osaisin nykyjapania paljon paremmin, ei se helpottuisi luultavasti juurikaan.
Klassinen japani vaikuttaa upealta. Juuri sellaiselta, jolle haluan uhrata aikaa. Sen opiskelu vaikuttaa vielä nykykieltäkin makeammalta kärsimykseltä. Kuinka voisin olla rakastumatta kieleen, jossa on sellaisia sanoja kuin "omuisubeki": 'ajatus, jonka on mentävä ohi'? Kuinka voisin olla rakastumatta kieleen, joka on noin viehättävä sekasotku kielioppia, jota lisäksi käytetään puutteellisesti?
Haukon henkeäni klassisen kielen hyytävyydessä ja olen onnellinen.
Se miksi unelmani on murtunut, on se, että tuon kielen kääntäminen vaikuttaa luento luennolta yhä mahdottomammalta. Tankarunojen suomentaminen on kuin kirjoittaisi Shakespearea viidellä kirjaimella, tai siten, että joutuisi tilanpuutteessa jättämään jokaisesta sanasta puolet pois.
Uskon toki siihen, että kieliä voi kääntää jokseenkin tyydyttävästi toisiin kieliin. Mutta en ole varma, pystynkö minä koskaan siihen. Sitä suuremmalla syyllä: haluan oppia vanhaa japania. Vaikka en oppisi kääntämään, voin ainakin itse lukea tekstejä tuolla kielellä.
Tuo sukellus on ollut kuin olisi pudonnut yllättäen jäihin kesken meren ylityksen.
Klassinen japani vaikuttaa hirveältä kieleltä.
Siinä on niin paljon vihaamiani piirteitä: agglunitoivan kielen piirteitä ja fonomorfologiaa, eli yksinkertaisemmin ilmaistuna: sanat taipuvat ja äänteet muuttuvat samalla toisiksi loputtoman monien sääntöjen kautta.
Klassinen japani vaikuttaa loputtoman vaikealta oppia. Vaikka osaisin nykyjapania paljon paremmin, ei se helpottuisi luultavasti juurikaan.
Klassinen japani vaikuttaa upealta. Juuri sellaiselta, jolle haluan uhrata aikaa. Sen opiskelu vaikuttaa vielä nykykieltäkin makeammalta kärsimykseltä. Kuinka voisin olla rakastumatta kieleen, jossa on sellaisia sanoja kuin "omuisubeki": 'ajatus, jonka on mentävä ohi'? Kuinka voisin olla rakastumatta kieleen, joka on noin viehättävä sekasotku kielioppia, jota lisäksi käytetään puutteellisesti?
Haukon henkeäni klassisen kielen hyytävyydessä ja olen onnellinen.
Se miksi unelmani on murtunut, on se, että tuon kielen kääntäminen vaikuttaa luento luennolta yhä mahdottomammalta. Tankarunojen suomentaminen on kuin kirjoittaisi Shakespearea viidellä kirjaimella, tai siten, että joutuisi tilanpuutteessa jättämään jokaisesta sanasta puolet pois.
Uskon toki siihen, että kieliä voi kääntää jokseenkin tyydyttävästi toisiin kieliin. Mutta en ole varma, pystynkö minä koskaan siihen. Sitä suuremmalla syyllä: haluan oppia vanhaa japania. Vaikka en oppisi kääntämään, voin ainakin itse lukea tekstejä tuolla kielellä.
lauantai 28. syyskuuta 2013
Tervetuloa Helsingin yliopistoon
Tervetuloa Helsingin yliopistoon,
me käytämme c-kasetteja kielten opetuksessa,
emme tiedä mistä netistä löytyy tietoa yhtään mistään, sillä meillä on kaksi intranettiä ja siksi täysi kaaos,
järjestämme tusinoittain tilaisuuksia, joissa kuvauksen mukaan puhutaan sivuaineista, mutta relevanttia informaatiota niistä ei saa mistään,
nettisivujamme on päivitetty olennaisilta osin 2010,
- ja niitä c-kasetteja käytetään, koska opettaja joutuu maksamaan oppikirjansa itse eikä siten erityisemmin halua investoida cd-levyihin.
Oikeasti viihdyn täällä. Ja oikeasti haluan kertoa tämän hetkisestä Suuresta Suunnitelmastani oppia kanji-merkit (tai no, partitiivi olisi ehkä sopivampi kuin nominatiivi tuossa kohtaa, sen verran monta niitä kanjeja on). Erilaisia vaihtoehtoja palloteltuani ja kahdella eri metodilla aiemminkin kanjeja opiskelleena (parhaimmillaan osasin kai 170 merkkiä, noin kahdeksanvuotiaan tasoisesti) päädyin Basic Kanji Bookin järjestykseen. En halua ostaa kirjaa, jota en pidä erityisen tarpeellisena itselleni, vaan katson (ainakin toistaiseksi) netistä kanjien järjestyksen ja opettelen niitä kolme päivässä. Tässä vaiheessa en suuremmin aio kertailla niitä - ne kertautuvat myöhemmien tenttien ja sellaisten myötä.
Oikeastaan tavoitteeni kaiken virallisen yliopistokotityön lisäksi (kyllä me kohta alamme kanjeja kai sielläkin treenata) on oppia yksi merkki päivässä, mutta niin kauan kuin BKB:n kanjeista enemmistö on minulle ennestään tuttuja, kolme menee ihan ilman ongelmia. (Luulisin niin.) Kova treenaus alkaa joskus tulevaisuudessa, mutta haluan aloittaa heti.
Suunnittelen myös vakavissani opiskelevani niitä poikaystäväni kanssa - sen verran hyviä muistisääntöjä hän keksii ja vielä muistaakin ne seuraavana päivänä. Siis huolimatta siitä, ettei hän osaa japania "soo desu nee" -patenttivastausta enemmän : D Olisi mielenkiintoinen ihmiskoe selvittää, montako kanjia japanin (ja kiinan) suhteen aivan välinpitämätön, normaalilahjainen ihminen, voi oppia.
me käytämme c-kasetteja kielten opetuksessa,
emme tiedä mistä netistä löytyy tietoa yhtään mistään, sillä meillä on kaksi intranettiä ja siksi täysi kaaos,
järjestämme tusinoittain tilaisuuksia, joissa kuvauksen mukaan puhutaan sivuaineista, mutta relevanttia informaatiota niistä ei saa mistään,
nettisivujamme on päivitetty olennaisilta osin 2010,
- ja niitä c-kasetteja käytetään, koska opettaja joutuu maksamaan oppikirjansa itse eikä siten erityisemmin halua investoida cd-levyihin.
Oikeasti viihdyn täällä. Ja oikeasti haluan kertoa tämän hetkisestä Suuresta Suunnitelmastani oppia kanji-merkit (tai no, partitiivi olisi ehkä sopivampi kuin nominatiivi tuossa kohtaa, sen verran monta niitä kanjeja on). Erilaisia vaihtoehtoja palloteltuani ja kahdella eri metodilla aiemminkin kanjeja opiskelleena (parhaimmillaan osasin kai 170 merkkiä, noin kahdeksanvuotiaan tasoisesti) päädyin Basic Kanji Bookin järjestykseen. En halua ostaa kirjaa, jota en pidä erityisen tarpeellisena itselleni, vaan katson (ainakin toistaiseksi) netistä kanjien järjestyksen ja opettelen niitä kolme päivässä. Tässä vaiheessa en suuremmin aio kertailla niitä - ne kertautuvat myöhemmien tenttien ja sellaisten myötä.
Oikeastaan tavoitteeni kaiken virallisen yliopistokotityön lisäksi (kyllä me kohta alamme kanjeja kai sielläkin treenata) on oppia yksi merkki päivässä, mutta niin kauan kuin BKB:n kanjeista enemmistö on minulle ennestään tuttuja, kolme menee ihan ilman ongelmia. (Luulisin niin.) Kova treenaus alkaa joskus tulevaisuudessa, mutta haluan aloittaa heti.
Suunnittelen myös vakavissani opiskelevani niitä poikaystäväni kanssa - sen verran hyviä muistisääntöjä hän keksii ja vielä muistaakin ne seuraavana päivänä. Siis huolimatta siitä, ettei hän osaa japania "soo desu nee" -patenttivastausta enemmän : D Olisi mielenkiintoinen ihmiskoe selvittää, montako kanjia japanin (ja kiinan) suhteen aivan välinpitämätön, normaalilahjainen ihminen, voi oppia.
torstai 29. elokuuta 2013
Koska meille oikein opetetaan jotakin?
Orientoivat opinnot eli fuksien eka viikko on aikamoisen rankkaa. Tuntikausien melkein-hyödyllisiä löpinöitä ja tuhottomasti toimimattomia nettipalveluita ja paljon uusia ihmisiä joiden kanssa smalltalkata ja tutustua oikeasti ja ravintoloissa istumista ja eksyttäviä käytäviä ja yliopistoruokaloita ja hitaasti käynnistyviä windows-koneita ja loputtomasti ihmisiä joiden naamat ja nimet tulisi oppia ja kaikkea, kaikkea, kaikkea, paljon kaikkea.
Minulla taitaa olla jo työnarkomaanin maine. Valitsin ekalle syksylle ihan liikaa kursseja ja huutelin sitä sen verran, että kaikki varmaan kuulivat. Mutta kun en osaa karsia mitään pois. Katsotaan, olenko elossa vielä vuodenvaihteessa...
(Minulla lienee myös tyhmien kysymysten/välihuomioiden tekijän maine. Onneksi tämä on yliopisto ja ihmiset ehkä jo sietävät työnarkomaaneja ja uteliaita ja muita aikanaan yläkouluhierarkian pohjalle joutuneita. Sentään kukaan laitokseltani ei ollut paikalla, kun kysyin tänään tuntemattomilta "miten tästä talosta pääsee ulos?")
Tuutorit neuvoivat valitsemaan noin 50 opintopisteen arvosta kursseja vuodessa. Sillä määrällä ei ole toivoakaan valmistua ajoissa. Masentavaa. En halua lähteä sellaiseen. Minä lähdin tekemään maisterin tutkintoa viidessä vuodessa - en tiedä onnistuuko, mutta en aio luovuttaa vielä tässä vaiheessa.
Minulla taitaa olla jo työnarkomaanin maine. Valitsin ekalle syksylle ihan liikaa kursseja ja huutelin sitä sen verran, että kaikki varmaan kuulivat. Mutta kun en osaa karsia mitään pois. Katsotaan, olenko elossa vielä vuodenvaihteessa...
(Minulla lienee myös tyhmien kysymysten/välihuomioiden tekijän maine. Onneksi tämä on yliopisto ja ihmiset ehkä jo sietävät työnarkomaaneja ja uteliaita ja muita aikanaan yläkouluhierarkian pohjalle joutuneita. Sentään kukaan laitokseltani ei ollut paikalla, kun kysyin tänään tuntemattomilta "miten tästä talosta pääsee ulos?")
Tuutorit neuvoivat valitsemaan noin 50 opintopisteen arvosta kursseja vuodessa. Sillä määrällä ei ole toivoakaan valmistua ajoissa. Masentavaa. En halua lähteä sellaiseen. Minä lähdin tekemään maisterin tutkintoa viidessä vuodessa - en tiedä onnistuuko, mutta en aio luovuttaa vielä tässä vaiheessa.
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Huomenna
Kyllä, minua jännittää. Huomenna alkavat yliopiston orientoivat opinnot. Tapaan tuutorini ja opiskelukaverit ja näen luokkahuoneet ensi kertaa ja ihan oikeasti, pian yliopisto-opinnot alkavat.
Kuumottaa. (tuo on muuten eräs lempisanojani)
Minusta tulee humanistisen tiedekunnan opiskelija. Enpä olisi pari vuotta sitten arvannut, en todellakaan. En ehkä vielä puoli vuottakaan sitten.
Pienenä minusta piti tulla arkkitehti, yläasteella ja lukion alussa kai ydinfyysikko tai jotain sellaista. Abivuonna olin jo täysin kriisissä matematiikan kanssa (läheisriippuvuus, viha-rakkaus-suhde, pettymysten ja onnen vuorottelu...), mutta ihastuin tietokoneohjelmointiin. Toisaalta japanikin kiinnosti, ja vielä abivuonnakin kaikesta huolimatta pyörittelin Teknillistä korkeakouluakin mahdollisena opiskelupaikkana.
Kuukausi ennen yhteishakua istuin ylimääräisen matematiikan kurssin tunnilla ja jälleen kerran rakastin ja vihasin. Opettaja puhui englantia ja sisältö oli käsittämätöntä täysin kielivapaalla tavalla. En jaksanut yrittää ymmärtää, en halunnut vaivata päätäni kombinatoriikalla (tai mitä meille opetettiinkaan, en muista yksityiskohtia). En yksinkertaisesti halunnut. Selvemmin kuin koskaan tajusin pitäväni matematiikasta ja vastaavasta, mutta tajusin, etten halunnut uhrata sille enää enempää. Ei minusta olisi matemaatikoksi tai muuksi vastaavaksi. En vain yksinkertaisesti jaksaisi, viitsisi ja tahtoisi tarpeeksi.
Tuolla matematiikan tunnilla tajusin, että haluan opiskelemaan japanologiaa. En halua taistella loppuelämääni luonnontieteiden kanssa, haluan oppia kieliä ja kulttuureja ja mitä tahansa, missä lauseet eivät loput neliöön.
Post Scriptum: harkitsen yhä ottavani matematiikan sivuaineeksi. Ilmaus matikisti juontuu luultavasti sanoista matematiikka ja masokisti.
Kuumottaa. (tuo on muuten eräs lempisanojani)
Minusta tulee humanistisen tiedekunnan opiskelija. Enpä olisi pari vuotta sitten arvannut, en todellakaan. En ehkä vielä puoli vuottakaan sitten.
Pienenä minusta piti tulla arkkitehti, yläasteella ja lukion alussa kai ydinfyysikko tai jotain sellaista. Abivuonna olin jo täysin kriisissä matematiikan kanssa (läheisriippuvuus, viha-rakkaus-suhde, pettymysten ja onnen vuorottelu...), mutta ihastuin tietokoneohjelmointiin. Toisaalta japanikin kiinnosti, ja vielä abivuonnakin kaikesta huolimatta pyörittelin Teknillistä korkeakouluakin mahdollisena opiskelupaikkana.
Kuukausi ennen yhteishakua istuin ylimääräisen matematiikan kurssin tunnilla ja jälleen kerran rakastin ja vihasin. Opettaja puhui englantia ja sisältö oli käsittämätöntä täysin kielivapaalla tavalla. En jaksanut yrittää ymmärtää, en halunnut vaivata päätäni kombinatoriikalla (tai mitä meille opetettiinkaan, en muista yksityiskohtia). En yksinkertaisesti halunnut. Selvemmin kuin koskaan tajusin pitäväni matematiikasta ja vastaavasta, mutta tajusin, etten halunnut uhrata sille enää enempää. Ei minusta olisi matemaatikoksi tai muuksi vastaavaksi. En vain yksinkertaisesti jaksaisi, viitsisi ja tahtoisi tarpeeksi.
Tuolla matematiikan tunnilla tajusin, että haluan opiskelemaan japanologiaa. En halua taistella loppuelämääni luonnontieteiden kanssa, haluan oppia kieliä ja kulttuureja ja mitä tahansa, missä lauseet eivät loput neliöön.
Post Scriptum: harkitsen yhä ottavani matematiikan sivuaineeksi. Ilmaus matikisti juontuu luultavasti sanoista matematiikka ja masokisti.
Miksi, osa 2
Ensimmäinen osa edellisessä kirjoituksessa.
Löysin siis Genjin tarinan sattumalta koulun kirjastosta. Muistan, missä kohdassa koulun käytävää luin sen ensimmäiset sivut. Heti tuota välituntia seuranneella tunnilla kirjoitin ensimmäisen heian-kaudelle sijoittuvan kertomukseni.
Ensimmäisellä lukemalla lähinnä nauroin Genjin tarinalle. Päähenkilönä oli maailman täydellisin mies, joka käytti päivänsä angstaamalla, tekemällä suitsukkeita ja kirjoittamalla runoja, ja öisin raiskasi naisia. Pidin tankarunoista (joita kirjassa on joka aukeamalla) ja tuosta kummallisesta, vääristyneestä taiteen hallitsemasta maailmasta, en itse kertomuksesta. Varsinaisesti opin pitämään kirjasta paljon myöhemmin.
Joka tapauksessa nuo tankarunot olivat ensimmäisiä kosketuksiani Kunnon Runouteen (=muuhun kuin lasten runoihin), ja janosin lisää. Pian tuli kesä, ja löysin kirjastoista Ikkyun, Ryokanin, paljon tankarunoja, kiinalaisia runoja (ja muutaman länsimaisen runoilijan)...
Samaan aikaan kun luin runoutta, oli ihana kesä, ja räydyin tietenkin yksipuolisen rakkauden kurimuksessa kuten niin monesti aiemminkin. Opettelin siis kirjoittamaan tankaa, opettelin käyttämään ikivanhoja aasialaisia kielikuvia ja muistaakseni opettelin japanin kirjoitusmerkkejäkin, kuten muutamana muunakin kesänä.
Kirjoitin viuhkoihin runoja ja valvoin myöhään rakkautta pohtien. Opin rakastamaan vuodenaikaan sopivia kirjepapereita ja muuta sellaista, joka oli elintärkeää muinaisessa Aasiassa.
Kesän jälkeen oli vuorossa yhdeksäs luokka ja kasapäin töitä (tai niin luulin, enhän tiennyt lukiosta mitään). Tein äidinkielen projektini Kai Niemisestä, japanin suomentajasta ja runoilijasta. Hän oli kääntänyt Genjin tarinan nelososan, tarinan käännekohdan muodostavan kirjan, ja sitä kautta olin tutustunut Niemisen omiin runoihin ja muihin käännöksiin.
Aloin suomentaa. En ole vieläkään kääntänyt kuin muutaman runon, ja pari proosatekstiä joiden laadusta ei puhuta,englannista suomeen, mutta rakastuin työhön. Hiljalleen minussa kasvoi unelma:
haluan suomentaa Kai Niemisen lailla, suoraa japanista. Haluan ymmärtää tankarunot ja vanhan proosan niiden alkukielellä.
Löysin siis Genjin tarinan sattumalta koulun kirjastosta. Muistan, missä kohdassa koulun käytävää luin sen ensimmäiset sivut. Heti tuota välituntia seuranneella tunnilla kirjoitin ensimmäisen heian-kaudelle sijoittuvan kertomukseni.
Ensimmäisellä lukemalla lähinnä nauroin Genjin tarinalle. Päähenkilönä oli maailman täydellisin mies, joka käytti päivänsä angstaamalla, tekemällä suitsukkeita ja kirjoittamalla runoja, ja öisin raiskasi naisia. Pidin tankarunoista (joita kirjassa on joka aukeamalla) ja tuosta kummallisesta, vääristyneestä taiteen hallitsemasta maailmasta, en itse kertomuksesta. Varsinaisesti opin pitämään kirjasta paljon myöhemmin.
Joka tapauksessa nuo tankarunot olivat ensimmäisiä kosketuksiani Kunnon Runouteen (=muuhun kuin lasten runoihin), ja janosin lisää. Pian tuli kesä, ja löysin kirjastoista Ikkyun, Ryokanin, paljon tankarunoja, kiinalaisia runoja (ja muutaman länsimaisen runoilijan)...
Samaan aikaan kun luin runoutta, oli ihana kesä, ja räydyin tietenkin yksipuolisen rakkauden kurimuksessa kuten niin monesti aiemminkin. Opettelin siis kirjoittamaan tankaa, opettelin käyttämään ikivanhoja aasialaisia kielikuvia ja muistaakseni opettelin japanin kirjoitusmerkkejäkin, kuten muutamana muunakin kesänä.
Kirjoitin viuhkoihin runoja ja valvoin myöhään rakkautta pohtien. Opin rakastamaan vuodenaikaan sopivia kirjepapereita ja muuta sellaista, joka oli elintärkeää muinaisessa Aasiassa.
Kesän jälkeen oli vuorossa yhdeksäs luokka ja kasapäin töitä (tai niin luulin, enhän tiennyt lukiosta mitään). Tein äidinkielen projektini Kai Niemisestä, japanin suomentajasta ja runoilijasta. Hän oli kääntänyt Genjin tarinan nelososan, tarinan käännekohdan muodostavan kirjan, ja sitä kautta olin tutustunut Niemisen omiin runoihin ja muihin käännöksiin.
Aloin suomentaa. En ole vieläkään kääntänyt kuin muutaman runon, ja pari proosatekstiä joiden laadusta ei puhuta,englannista suomeen, mutta rakastuin työhön. Hiljalleen minussa kasvoi unelma:
haluan suomentaa Kai Niemisen lailla, suoraa japanista. Haluan ymmärtää tankarunot ja vanhan proosan niiden alkukielellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)